MOTORSPORT

Lappi dominoi WRC2-luokkaa – “Yllättävän hiljaa pojat ajaa”

Suomen MM-rallissa WRC2-luokka on lähtenyt liikkelle Esapekka Lapin komennossa, joka ajoi pohja-ajan kuudelle ensimmäiselle erikoiskokeelle. Lapin johtomarginaali kahdeksan ajetun erikoiskokeen jälkeen toisena ajavaan Elfyn Evansiin on 20,1 sekuntia. Teemu Suninen on kolmantena, 30,2 sekuntia Lapista jääneenä.

Kun aloittaa rallin kuudella peräkkäisellä pohja-ajalla ja johtaa omaa luokkansa yli 20 sekunnilla ensimmäisen ajopäivän huoltotauolle saavuttaessa, voi suorituksen hyvällä syyllä sanoa olleen enemmän kuin onnistunut.

– Niin kuin ajoista voi päätellä, niin hyvin sujui. Yllättävän hiljaa pojat ajaa. Ajattelin, että ajaisivat kovempaa, Esapekka Lappi naurahti.

Mistään ylimielisyydestä tässä kohtaa ei Lapin lausunnon kohdalla kuitenkaan ollut kyse, vaan Lapin jo tutuksi tulleesta huumorista ja leppoisasta olemuksesta. Selvää on, että startti on ollut erinomainen, mutta matkaa maaliin on vielä paljon. Mikään ei suinkaan vielä ole voittotaistelun osalta ratkennut.

– Ei missään nimessä, alussahan tässä vasta ollaan. Huomenna tosi pitkä päivä vielä ja ajaa pitää vielä. Tänäänkin tulee vielä haastava toinen kierros (aamun erikoiskokeet ajetaan toiseen kertaan), varsinkin kun tiet menee huonoon kuntoon. Mitä vaan voi tapahtua. Kiviä voi nousta, voi hajota renkaita tai tukivarsia, Lappi muistutti.

Viime vuonna Suomen MM-rallissa WRC2-luokan voittaneen Lapin johtomarginaali perjantain jälkeen oli yli minuutti ja lopputuloksissa eroa toiseksi ajaneeseen oli lähes kaksi minuuttia. Tämänvuotisesta kilpailusta odotettiin ennakkoon tiukempaa, kuin viime vuonna, eikä vähiten luokassa nyt ajavien Teemu Sunisen ja Elfyn Evansin ansiosta. Lappi myönsi, että oma vauhti tämän vuoden rallissa ja suuret aikaerot takana tuleviin tulivat yllätyksenä.

– En tiedä mistä meidän vauhti nyt yhtäkkiä tulee. Auto on kyllä mielettömän hyvä ajaa, niin kuin olen sanonut aiemminkin. Menee tosi nätisti, ei tarvitse varoa oikein mitään. Aika helposti on tullut, Lappi kehui Skoda Motorsportin Fabia R5 -kalustoa.

Mitään tilanteita ei matkan varrelle ole mahtunut ja auto siis toimii, mutta pientä kosmeettista vauriota etupäästä kuitenkin löytyi.

– Puskuri on rikki, mutta se menee aina rikki jossain alastulossa. Mistä lie paperista tehty. Muuten ei mitään, ei tilanteen tilannetta, Lappi hymyili.

Jo viime vuonna Keski-Suomen sorateillä ajaessaan Lappi hehkutti koko rallin ajan hyvää fiilistä ja myös nyt fiilis on korkealla.

– Nyt on vielä parempi fiilis, kun auto on mennyt niin paljon eteenpäin. Nyt on vieläkin hienompaa ajaa, kun pystyy menemään vieläkin kovempaa paikkoihin. Viime vuoden omia ajoja kun on katsonut in-car-videoina, niin nyt selkeästi pystyy ajamaan tiettyihin kohtiin paljon kovempaa. Siitä tulee se parempi fiilis.

Tällä kaudella Monte Carlossa, Ruotsissa, Italiassa ja Puolassa kilpaillut Lappi on iloinen, että saa taas kilpailla Suomessa, suomalaisen ralliyleisön kannustaessa.

– Kyllä tämä on parasta, ei siitä pääse mihinkään. Hyvä sää ja paljon porukkaa, mikäs sen hienompaa, Lappi hehkutti.

Myös luokan johtopaikka ja johtoasemassa ajaminen tottakai maistuu.

– Onneksi minä en ole sellaisessa asemassa, että minun tartteis puskea. Minä en ole se, kenen pitää ajaa muita kiinni.

 

Kuva: Jari Hotti
Teemu Suninen kilpailee Suomen MM-rallissa ensimmäistä kertaa WRC2-luokan kalustolla (Kuva: Jari Hotti).

 

“Hienosti ollaan pärjätty asiakasautolla”

Teemu Suninen on ajanut tähän mennessä kahdeksalla erikoiskokeella kerran toiseksi ja kolme kertaa kolmanneksi nopeimman ek-ajan. Luokan kokonaistilanteessa sijoitus on kolmas ja eroa Lappiin 30,2 sekuntia. Toisena ajava Elfyn Evans on puolestaan 10,1 sekuntia Sunisen edellä.

– Hyvin meni, ihan hyvissä asetelmissa ollaan. Surkeen pätkällä meni pari hidasta paikkaa vähän leveäksi. Turhia ja tyhmiä virheitä, siellä aina se sekunti, kaksi menee. Koitetaan seuraavalle kierrokselle parantaa. Muutamissa paikoissa jäädään ja se menee kokemattomuuden piikkiin, kuitenkin ensimmäinen nelivetokisa täällä, Suninen muistutti, joka vuosi sitten ajoi Suomen MM-rallissa WRC3-luokan Citroenilla.

Sunisen komeat voitot WRC2-luokassa tänä vuonna Meksikossa, Italiassa ja Puolassa ovat saaneet monet unohtamaan juuri tämän faktan, että kyllä – 22-vuotias rallilupaus ajaa vasta ensimmäistä täyttä kauttaan WRC2-luokassa ja ensimmäistä kertaa WRC2-luokan kalustolla Suomen nopeilla sorateillä. Suurimmat erot kahden eri luokan välillä näkyvät tottakai nopeudessa.

– Siihen tulee yksi elementti lisää. Nypyt ja ylitykset voi mennä paljon kovempaa, Suninen kuvailee, joka Lapin tavoin ei aja MM-sarjaa tehdaskalustolla, vaan yksityistiimi Team Orecan rakentamalla Skoda Fabialla.

– Hienosti ollaan pärjätty asiakasautolla, on pelannut tosi hyvin, Suninen hymyili.

Vaikka eroa Lappiin onkin kertynyt jo reilut puoli minuuttia, voiton suhteen Suninen ei ole vielä menettänyt toivoaan.

– Tietysti voittaa haluan aina ja siihen tähdätään. Mutta pitää olla realistinen ja ymmärtää omat rajansa, kuitenkin on iso ero kokemuksessa. Useampi näistä vastustajista on ajanut neljä-viisi kertaa tämän rallin. Monta vuotta kun on samat pätkät ja saa treenata, niin muilla se osuu kohilleen yleensä ekalla kerralla. Toivotaan, että meillä osuu nyt tokalla, Suninen toivoi.

Yhdeksäs erikoiskoe, reilut 21 kilometriä pitkä Jukojärvi, käynnistyy kello 16.38. UrheiluUutiset.com raportoi rallin tapahtumista koko viikonlopun ajan.

WRC2-luokan tilanne 8/24 ek:n jälkeen

1) Esapekka Lappi (Skoda) 48.14,1 WRC2
2) Elfyn Evans (Ford) + 20,1 WRC2
3) Teemu Suninen (Skoda) + 30,2 WRC2
4) Pontus Tidemand (Skoda) + 32,5 WRC2
5) Karl Kruuda (Ford) + 49,6 WRC2
6) Henning Solberg (Ford) + 1.17,2 WRC2
7) Pierre-Louis Loubet (Citroen) + 1.52,0 WRC2
8) Marius Aasen (Ford) + 1.59,7 WRC2
9) Hubert Ptaszek (Skoda) + 2.09,5
10) Quentin Gilbert (Citroen) + 2.10,9 WRC2

Huom! Seuraamme RC2-luokan kokonaistilannetta, joista kaikki kuljettajat eivät aja WRC2-luokan MM-pisteistä. Pisteistä ajavat kuljettajat merkitty WRC2-tunnuksella.

Ek-pohjat: Lappi 6, Evans 2
Lapin keskinopeus: 118,7 km/h

Suomen MM-rallin 2016 aikataulu

Torstai 28.7.

EK 1 – Harju 1 (2,27 km) WRC2 pohja-aika: Lappi

Perjantai 29.7.

EK 2 – Mökkiperä 1 (13,84 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 3 – Halinen (6,75 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 4 – Jukojärvi 1 (21,25 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 5 – Surkee 1 (14,95 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 6 – Horkka 1 (15,10 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 7 – Äänekoski Valtra (7,40 km) WRC2 pohja-aika: Evans
EK 8 – Mökkiperä 2 (13,84 km) WRC2 pohja-aika: Evans

EK 9 – Jukojärvi 2 (21,25 km) Kello 16.38
EK 10 – Surkee 2 (14,95 km) Kello 18.15
EK 11 – Horkka 2 (15,10 km) Kello 19.08
EK 12 – Harju 2 (2,27 km) Kello 20.30

Yhteensä: 146,85 ek-kilometriä

Lauantai 30.7.

EK 13 – Ouninpohja 1 (33,00 km) Kello 8.08
EK 14 – Päijälä 1 (23,50 km) Kello 9.11
EK 15 – Pihlajakoski 1 (14,51 km) Kello 10.34
EK 16 – Saalahti 1 (4,40 km) Kello 11.52
EK 17 – Ouninpohja 2 (33,00 km) Kello 14.48
EK 18 – Päijälä 2 (23,50 km) Kello 15.51
EK 19 – Pihlajakoski 2 (14,51 km) Kello 17.14
EK 20 – Saalahti 2 (4,40 km) Kello 18.32

Yhteensä: 150,48 ek-kilometriä

Sunnuntai 31.7.

EK 21 – Lempää 1 (6,90 km) Kello 8.28
EK 22 – Oittila 1 (10,20 km) Kello 9.21
EK 23 – Lempää 2 (6,90 km) Kello 11.15
EK 24 – Oittila 2 (10,20 km) Kello 13.08 – Power Stage

Yhteensä: 33,96 ek-kilometriä

Ek-kilometrit yhteensä: 333,99 km
Reitin kokonaispituus: 1370,66 km

Lue myös! Rengasrikko ei masentanut Latvalaa – “Kilpailu on nuori vielä, pidetään painetta yllä” (29.7.2016)

Jari Hotti, Jyväskylä – Twitter: @JariHotti

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com