MOTORSPORT

Lassilalla hankala EM-ralli

Leevi Lassila ja kartanlukija Antti Linnaketo osallistuivat viime viikonloppuna ajettuun Unkarin EM-ralliin. Vaikka kaksikon kisa olikin takkuinen, oppia tuli silti paljon.

Leevi Lassila ajoi Unkarissa elämänsä toisen EM-sarjan osakilpailun. Samalla kyseessä oli Lassilan toinen ulkomaan kilpailu. Lassila ja Linnaketo saivat tuntumaa Unkarin tiestöön keskiviikkona ralliin valmistavassa testissä.

Kilpailu alkoi perjantai-iltana yleisöerikoiskokeella. Pareittain ajetulla erikoiskokeella Lassila ajoi ensimmäisessä mutkassa leveäksi, jonka vuoksi jäi hieman kärjen ajoista. Lauantaina kuljettajaparin kilpailu lähti käyntiin heti ERC4-luokan toiseksi nopeimmalla ajalla. Ongelmat alkoivat kilpailun kolmannella erikoiskokeella.

– Päivä lähti mukavasti käyntiin. Erittäin liukasta oli, mutta vauhti näyttäisi olevan kohdallaan. Päivän toisella erikoiskokeella alkoivat lämpöongelmat, joiden vuoksi jouduttiin pysähtymään ja ajamaan rauhallisemmin, Lassila totesi tiedotteessaan.

Ongelmat jatkuivat ja päivän kolmannen erikoiskokeen jälkeen Lassilan auto hyytyi siirtymälle. Syy löytyi bensapumpusta, joka saatiin kuitenkin huollossa vaihdettua. Keskeytyksen myötä ralli jatkui vasta sunnuntaina superrallisäännön turvin. Sunnuntaikaan ei sujunut odotusten mukaisesti; lämpöongelmat haittasivat yhä ajamista. Lopulta myös sunnuntaipäivä päättyi keskeytykseen.

– Moottori alkoi kuumenemaan aamun ensimmäisellä pätkällä. Siihen keskittyessä ajoin risteyksen pitkäksi, jolloin auton öljypohja otti osumaa. Ajettiin vielä seuraava pätkä läpi, jonka jälkeen totesimme, että öljyä vuotaa liikaa ja keskeytimme.

– Vaikka tuloksellisesti kilpailu meni täysin penkin alle, ei reissu silti mennyt hukkaan. Todella paljon oppia kertyi uusista asioista. Hienoa oli myös huomata, että aina kun auto toimi, vauhti oli kärjen tasolla. Seuraavalla kerralla vastaaviin olosuhteisiin on huomattavasti helpompi lähteä kisaamaan, Lassila tiivisti.

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com