Lindholmilla opettavainen ja värikäs kilpailu Italiassa – “Vaihdekeppi jäi käteen”

3.6.2018 / 07:33
Emil Lindholm kilpaili Italiassa Hyundailla (Kuva: HMI Italian Rally Team).

[ A- ] / [ A+ ]

Italian rallisarjan kauden neljännessä osakilpailussa toukokuun viimeisenä viikonloppuna nähtiin mukana myös suomalaisedustusta, kun Emil Lindholm yhdessä kartanlukijansa Mikael Korhosen kanssa haki asfalttituntumaa kaksipäiväisestä Elba Rallista italialaisen HMI Italian Rally Teamin Hyundailla.

Emil Lindholm, 21, ei ollut aiemmin urallaan kilpaillut nelivetoautolla asfalttirallissa, mutta asfaltilta muuten sen sijaan kokemusta toisen polven autourheilijalta löytyy, onhan Lindholm ajanut useana vuonna eri rata-autoluokkia Euroopassa ja viime syksynä, sekä tänä keväänä hän ajoi Italiassa etuvetokalustolla kaksi asfalttirallia.

Elba Rallissa, Italian rallisarjan kuluvan kauden neljännessä osakilpailussa, Lindholm kilpaili HMI Italian Rally Teamin Hyundai i20 R5 -autolla, joka oli espoolaiselle täysin uusi tuttavuus. Kahden päivän aikana ajetuille erikoiskokeille yhteispituutta kertyi reilut 150 kilometriä. Ensimmäinen erikoiskoe toi vasta 11. sijan ja eroa kärkeen kertyi reilut 22 sekuntia, kun matkaa hidasti edellä lähtenyt kilpailija, jonka Lindholm ajoi kiinni.

Toisella erikoiskokeella Lindholm täräytti tulostaululle neljänneksi nopeimman ajan, jättäen taakseen useita Italian rallisarjan kokeneita kuljettajia. Kolmas erikoiskoe, viimeinen ennen huoltotaukoa, toi kahdeksanneksi nopeimman ajan. Huoltotauon jälkeen ajettiin vielä kaksi erikoiskoetta ennen yötaukoa ja niillä Lindholm ylsi kahdeksanneksi ja yhdeksänneksi. Kokonaistilanteessa sijoitus avauspäivän jälkeen oli kahdeksas, reilun minuutin verran kärjestä jääneenä.

– Kaksi viimeistä pätkää pimeässä ei oikein onnistuneet ja jäimme niillä reilut puoli minuuttia. Huomenna on onneksi pitkä päivä edessä, Lindholm kommentoi avauspäivän jälkeen.

 

Lainaa Nopeasti

 

“Opettavainen kisa”

Lauantai käynnistyi hyvin, kun aamupäivän ensimmäinen erikoiskoe toi kuudenneksi nopeimman ajan. Sen sijaan seuraava, rallin seitsemäs erikoiskoe, vei Lindholmilta lopullisesti mahdollisuudet taistella yleiskilpailun kärkisijoista. Rengasrikko maksoi aikaa lähes neljä minuuttia ja sijoitus kokonaistilanteessa putosi sen myötä kauas kärkikymmeniköstä, sijalle 14.

– Kivi juuttui jarrulevyn ja vanteen väliin ja puhkoi vanteen sisäpuolen, jonka jälkeen vaihdoimme rengasta verkkaisesti kolmisen minuuttia, Lindholm harmitteli.

Kahdella seuraavalla erikoiskokeella sijoitus oli seitsemäs, kunnes viimeisellä erikoiskokeella eteen astui uusia ongelmia.

– Lähtöviivalla koitti toinen ylläri, kun vaihdekeppi jäi käteen. Hetken tuumailun jälkeen totesin, että homma toimii yksi käsi kepin tyngällä ja toinen ratilla.

Maalissa Lindholmin ja Korhosen loppusijoitus oli 13. Kahdeksan nopeimman kuljettajan joukkoon Lindholm kaasutteli kuudella erikoiskokeella.

– Opettavainen kisa ja parhailla pätkillä jäimme kärjelle kohtuulliset 0,25 sekuntia per kilometri, Lindholm laski.

Lindholmin kausi jatkuu 15.-16. kesäkuuta Seinäjoen ympäristössä ajettavalla Pohjanmaa Rallilla, joka on rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu. Tammikuussa Rovaniemellä ja toukokuussa Kouvolassa toiseksi ajanut Lindholm on neljän ajetun SM-rallin jälkeen SM1-luokan pisteissä kolmantena.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit