Maailmanmestarit vahvoilla SM-avauksessa – 3B-luokan voitto Ruotsiin

Offshore-veneluokkien SM-osakilpailu ajettiin Imatralla. Tomi Huuhka Memorial Race -nimeä kantaneessa kisassa ajettiin yksi startti lauantaina ja yksi sunnuntaina.

3J-luokassa tuoreet maailmanmestarit Viveka Vapaavuori ja Jussi Myllymäki olivat omassa luokassaan. Eroa toiseksi tulleisiin Hermanni ja Hilda Pöntiseen tuli yli kuusi minuuttia.

Viikonlopun toisessa startissa Vapaavuori ja Myllymäki olivat yhtä vakuuttavia. Voittomarginaali oli tällä kertaa noin viisi ja puoli minuuttia.

3A-luokassa Anton Modin ja Lenni Strandberg veivät ensimmäisen startin nimiinsä, mutta Aleksi Mäkinen ja Marko Ihalainen pistivät voittajat tiukoille. Kaksikoiden ero maalissa oli vain reilut 28 sekuntia. Kolmanneksi tulleet Benjamin Vuorihovi ja Jonathan Råman jäivät voittajista jo sitten selkeämmin, eroa lähemmäs kolme minuuttia.

Toisessa startissa Modin ja Strandberg olivat jälleen ykkösiä, mutta tällä kertaa kakkoseksi kiilasivat Aleksi Mäkinen ja Marko Ihalainen. Voittajista ei kuitenkaan ollut epäselvyyttä, sillä voittomarginaali oli hieman päälle 50 sekuntia.

Osanottajamäärältään isoin luokka oli 3B, jossa oli mukana kuusi venekuntaa. Ensimmäisen startin nopein oli ruotsalaisduo Lovisa Sahlen ja Sebastian Groth. Myös toinen sija meni länsinaapuriin, kun kakkoseksi pyyhälsivät Max Samuelsson ja Joel Schöneberg. Voittomarginaali oli reilut 11 sekuntia.

Ensimmäisen startin kolmansia olivat Lauri ja Ilkka Landen, jotka jäivät voittajista minuutin.

Viikonlopun toisessa startissa Samuelsson ja Schöneberg nappasivat voiton vain reilun kolmen sekunnin erolla lauantain voittajiin. Lauri ja Ilkka Landen olivat tässäkin lähdössä kolmansia.

Tulokset kokonaisuudessaan löydät TÄÄLTÄ.