Max Verstappenilta merkittävä ilmoitus – ”Tätä olen aina halunnut”

Red Bull Racing vahvisti, että Max Verstappen jatkaa tallissa Formula 1 -kauden 2030 loppuun asti. Samalla jatkuu yksi F1-historian menestyksekkäimmistä ja merkittävimmistä yhteistyösuhteista. Nelinkertainen maailmanmestari pysyy keskeisessä roolissa Oracle Red Bull Racingilla tallin siirtyessä matkansa seuraavaan vaiheeseen.

Liityttyään Red Bullin junioriohjelmaan vuonna 2014 ja tehtyään debyyttinsä tallissa vuonna 2016 voittamalla heti ensimmäisen Grand Prix -kilpailunsa Verstappenista on tullut paljon enemmän kuin vain kuljettaja. Hän on olennainen osa Oracle Red Bull Racingin historiaa, identiteettiä ja menestystä.

Verstappen ja talli ovat saavuttaneet yhdessä neljä kuljettajien maailmanmestaruutta, kaksi valmistajien maailmanmestaruutta ja 71 Grand Prix -voittoa sekä luoneet joitakin modernin F1-aikakauden ikimuistoisimmista hetkistä.

Kun Verstappen ja talli valmistautuvat yhteisiin kausiinsa 12–15, sitoutumisessa on kyse muustakin kuin jo ennestään poikkeuksellisen yhteistyön jatkamisesta. Se on vahva osoitus molemminpuolisesta luottamuksesta ja kunnianhimosta sekä yhteinen päätös tulevaisuuden rakentamisesta yhdessä.

– Se, että Max jatkaa kanssamme ja että pystymme pitämään lähtöruudukon parhaan kuljettajan, on fantastinen uutinen kaikille Red Bullilla, Oracle Red Bull Racingilla sekä koko F1:lle ja moottoriurheilulle, sanoi Oracle Red Bull Racingin toimitusjohtaja ja tallipäällikkö Laurent Mekies tiedotteessa.

– Hyvin harvat yhteistyösuhteet urheilussa saavuttavat sen, mitä Max ja tämä talli ovat saavuttaneet. Max on alusta lähtien ilmentänyt kaikkea sitä, mikä tekee Oracle Red Bull Racingista erityisen: tinkimätöntä kilpailuhenkisyyttä, hellittämätöntä päättäväisyyttä ja rohkeutta haastaa totuttuja toimintatapoja. Hänen vaikutuksensa talliimme ja Red Bullin moottoriurheiluhistoriaan on ollut mullistava, ja hän on ollut keskeisessä roolissa kaikessa siinä, mitä olemme saavuttaneet yhdessä.

– Päätös jatkaa yhteistä matkaamme perustuu siihen luottamukseen, jonka Max ja talli ovat rakentaneet vuosien aikana, sekä Maxin luottamukseen ihmisiimme, kulttuuriimme ja tulevaisuuden visioomme. Tämä suhde on rakentunut mestaruusmenestyksen, kovien taistelujen ja haastavien hetkien kautta ja vain vahvistunut niiden myötä. Se on tehnyt siitä yhden Formula 1:n suurimmista menestystarinoista.

Max Verstappen oli todella iloinen jatkosopimuksesta. Hän korosti, että Red Bullilla on parhaat ihmiset, ja hollantilainen oli innoissani siitä, että saa jatkaa työskentelyä kaikkien kanssa tavoitteenaan palata jälleen huipulle.

– Se on edelleen lopullinen tavoitteemme, jonka eteen olemme kaikki tehneet töitä ja jonka tavoittelemista jatkamme. Haluan kiittää Red Bullia, Laurentia ja kaikkia Oracle Red Bull Racingilla heidän minua kohtaan osoittamastaan luottamuksesta.

– Olen aina sanonut, että talli on minulle kuin toinen perhe ja tunnen oloni täällä erittäin kotoisaksi. Tulin talliin siinä toivossa, että voisin voittaa kilpailuja. Se, mitä lopulta saavutimme yhdessä, on ollut yksinkertaisesti hienoa. Olemme jakaneet monia uskomattomia hetkiä ja voittaneet neljä maailmanmestaruutta. Tämän matkan jatkaminen saman tallin kanssa, jossa olen ollut koko urani ajan, on todella erityistä ja jotain, mitä olen aina halunnut.

– Myös työskentely Laurentin kanssa nyt yli vuoden ajan on ollut hienoa. Näen selvästi hänen visionsa tallin suhteen. Kaikki Milton Keynesissä uskovat siihen, mitä olemme rakentamassa, ja odotan innolla seuraavaa lukua, jossa taistelemme lisää voitoista ja mestaruuksista samalla, kun jatkamme tämän tallin tulevaisuuden muovaamista.

– Se, että voimme julkistaa tämän viimeisen Zandvoortissa ajettavan Grand Prix’n yhteydessä, on myös hieno hetki minulle. Toivottavasti pystymme tarjoamaan faneille erityisen jäähyväisen viimeisessä kilpailussa.

Verstappenin jatkaminen tallissa osuu ratkaisevaan vaiheeseen Oracle Red Bull Racingin kehityksessä. Red Bull Ford Powertrains on aloittanut onnistuneesti ensimmäisen kautensa F1:n voimayksikkövalmistajana, tallin tekniseen infrastruktuuriin ja toimitiloihin investoidaan edelleen ja samalla toiminnan arvoihin keskitytään pitkäjänteisesti.