Näkökulma: Suuri kiitos suurelle mestarille ja idolille, juhlapäivänäsi

2.4.2019 / 09:38
Juha Kankkunen, Sebastien Ogier ja Jari-Matti Latvala Äänekoskella kesällä 2016 (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen täyttää tänään tiistaina 2. huhtikuuta 60 vuotta.

Muistan sen kuin eilisen päivän. Oli kesä ja vuosi 1986. Olin kahdeksanvuotias ja lähes kaikki koululta ja urheiluharrastuksilta jäänyt aika meni leikkiautojen parissa. Tai no pikkuautoiksihan niitä kutsuttiin. Jostain syystä kilpa-autot tuohon aikaan olivat vielä minulle ehdoton ei. Kaikki ne pikkuautot missä oli kilpa-autoille ominaisia tarroja, saivat aika nopeasti uuden kodin kavereiltani. Kaikki pikkuautot kun piti olla niitä samoja mitä näki oikeassa elämässä siviililiikenteessä.

Muistan kuinka isä sitten huusi kesken autoleikkieni minua tulemaan olohuoneeseen, että täällä olisi telkkarissa rallia. Isä tietysti ajatteli, että kun poikaa autot kiinnosti, niin rallihan olisi kova juttu, mutta ei. B-ryhmäläiset Jyväskylän Suurajoissa eivät jaksaneet kiinnostaa kuin sen pari minuuttia ja voin sanoa vajaat 33 vuotta myöhemmin rehellisesti, että rakkaus rallia kohtaan ei siis todellakaan ollut sitä kuuluisaa rakkautta ensi silmäyksellä.

Pari vuotta myöhemmin serkut Itä-Suomesta olivat alkaneet harrastamaan rallia ja kun heidän karavaaninsa Etelä-Suomeen saapui, niin pitihän se sitten isän kyytiin hypätä ja lähteä katsomaan junnujen SM-sarjaa. Ensin Turkuun, Hangossakin käytiin ja muistaakseni Porvoossa. Siihen aikaan ralleja ajettiin yöaikaan ja isän kanssa mentiinkin yleensä vain katsomaan lähtö jonnekin paikalliselle torille, toivottamaan tsempit serkuille ja sitten kotiin.

Mutta se mikä oli muuttunut siihen kesään 1986 verrattuna, niin nyt ralliautojen näkeminen läheltä ja livenä paikan päällä olivatkin saaneet niiden autoissa kiinni olleiden tarrojen osalta hyväksynnän “pikku-Jarilta”. Muistan kuinka ensimmäisen junnurallin jälkeen kotiin päästyäni kaivoin kaapista tarrakansioni ja tarroista sitten alettiin leikkaamaan pikkuautoihin “sponssitarroja” kiinni ja yhtäkkiä ne siviililiikenteen autoleikit olivat vaihtuneet ralliratojen rakentamiseen omaan huoneeseen. Ralli oli sittenkin valloittanut sydämeni.

Vuoden 1989 Suurajot oli ensimmäinen autourheilun tapahtuma, jota seurasin tiiviisti ja niistä YLE:n lähetyksistä alkoikin sitten sellainen oppikoulu, että kaikki mahdollinen tieto piti imeä itseensä, kuljettajien nimiä ja tuloksia tuli taltioitua ruutuvihkoihin ja tottakai videonauhurin rec-nappi painettiin aina pohjaan, kun telkkarista jotain autourheilua tuli.

 

Juha Kankkuseen liittyvää kirjallisuutta, sekä pienoismalleja Kankkusen uran autoista (Kuva: Jari Hotti).

 

“Ensimmäiset onnenkyyneleet urheilun takia”

Vuonna 1990 tapahtui sitten jotain sellaista mitä siihen aikaan ei osannut edes villeimmissä unelmissaankaan toivoa. MTV3-kanavalla käynnistyi Ruutulippu niminen tv-ohjelma, Matti Kyllösen ja Erkki Vanhasen luotsaama viikkomakasiini, joka lehtien ja kirjallisuuden lisäksi tarjosi mahtavan tilaisuuden oppia tuntemaan autourheilun tähtiä niin kotimaasta, kuin ulkomailtakin, unohtamatta tietenkään niitä kotimaisia harrastajia. Tuon ohjelman alkamisajankohta ei olisi voinut täydellisempi olla jos siis ajattelen omaa tilannettani tuohon aikaan.

Tottakai kaikki Ruutuliput piti taltioida ja varsin nopeasti minulla olikin omassa huoneessa kirjahyllyssä komea rivi VHS-nauhoja, joiden kylkiä koristivat tekstit “Ruutulippu nauha 1, Ruutulippu nauha 2” ja niin edelleen. Kun pari koulukaveria kylässä piipahdettuaan näkivät nauhat, niin eikös minua sitten kutsuttu koulussakin Ruutulippu-Jariksi. Ruutulippua seurasi Vauhdin Maailma -lehden kestotilaus, sekä divareista vanhojen autourheiluun liittyvien kirjojen ja lehtien etsintä. Lehtileikkeiden keruussa avuksi tulivat vanhempien Hesari-tilaus, sekä iltapäivälehtien ostaminen lähes päivittäin.

Vaikka minun ja veljeni lapsuusvuosien jääkiekkoharrastuksen kautta muun muassa Jari Kurri oli jo 80-luvulta lähtien ollut perheessämme se idolin mittakaavat täyttävä huippu-urheilija, niin minun ensimmäinen todellinen idolini urheilun parista löytyi kuitenkin autourheilusta. Koska kaikki oli alkanut rallista, niin ralli myös heti muokkautui itselleni ykköslajiksi ja varsinkin silloin alkuvaiheessa en meinannut ymmärtää ollenkaan, että mikä ihmeen Formula 1.

Vuoden 1989 Suurajot jäi erityisesti mieleen suomalaiskuljettajien kolmoisjohdosta, joka sitten kariutui siihen, että kaikki kolme suomalaiskuljettajaa keskeytti ja vielä kaiken lisäksi samalla erikoiskokeella. Ari Vatanen, Markku Alen ja Juha Kankkunen. Jostain syystä Kankkunen oli se, jonka suoritukset ja persoona kolahtivat minuun ensimmäisenä ja jatkossa vaikka tottakai kaikkien suomalaiskuljettajien tekemiset kiinnostivat, niin Kankkusen uraa aloin seuraamaan kaikkein tiiviimmin.

Tuon pettymykseen päättyneen Suurajojen jälkeen Kankkunen voitti Australian MM-rallin ja muistan kuinka se noin 40 sekuntinen taltioitu pätkä Urheiluruudusta tuli kelattua videolta moneen ja taas moneen kertaan. Kankkusen vuoden 1986 ja 1987 maailmanmestaruudet tulivat tutuiksi siinä kohtaa, kun jostain halpahallista löysin Kankkusesta tehdyn dokumentin alkuperäisenä VHS-nauhana. Muistan edelleen ulkoa sen nauhan sisällön alusta loppuun, sen verran moneen kertaan se tuli katsottua.

Kausi 1991 oli Juha Kankkusen fanille huikea. Juha voitti vihdoin ja viimein Suurajot ja kausi päättyi kolmanteen maailmanmestaruuteen, joka varmistui legendaarisessa RAC-rallissa Englannissa. Nettiä ei ollut ja mitään suoria tv-lähetyksiä sumuiselta saarelta oli turha odottaakaan. Myrskyinen sää Vantaalla oli pistänyt televisiosta teksti-tv:n sivut sekaisin, joten ainoa keino saada tilannetietoja Englannista oli kuunnella radiota.

Kun Kankkunen sitten saapui viimeisen erikoiskokeen maaliin RAC-rallin voittajana ja kolminkertaisena rallin maailmanmestarina, niin muistan kuinka Erkki Vanhanen, Suomen yksi kaikkien aikojen parhaista rallitoimittajista, suorassa radiolähetyksessä paikan päältä herkistyi ja siinä samalla minäkin väänsin elämäni ensimmäiset onnenkyyneleet urheilun takia. Olin tuolloin 14-vuotias.

 

Juha Kankkunen on nelinkertainen rallin maailmanmestari (Kuva: Toyota Motorsport / Maurice Selden).

 

“Eihän tuollaiseen ollut osannut edes varautua”

Mahtui tosin tuohon vuoteen 1991 pettymyskin. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin todistamaan Suurajoja “penkalta” käsin, mutta vain yhdellä erikoiskokeella. Ja sekin sitten mokattiin, kun lähdimme mökiltä kohti Juupajoen erikoiskoetta liian myöhään ja katselin sitten 100 metrin päästä juostessani kohti erikoiskoetta, että kuinka Kankkusen ohjastama Lancia vilahti ohitseni noin puolen sekunnin ajan. No jälkikäteen voin lohduttautua ainakin sillä, että omat ensimmäiset Suurajoni paikan päällä olivat samana vuonna kun Kankkunen voitti ensimmäistä kertaa Jyväskylässä.

Yhdeksännellä luokalla muistan tehneeni koulussa esitelmän Juha Kankkusesta. Sen esitelmän kruunasi itse tehty pari minuuttinen video, jonka olin koostanut kahdella VHS-nauhurilla omista rallinauhoistani ja kruunuksi siihen vielä rokkia yhdistämällä CD-soitin suoraan videonauhuriin. Oli muuten tuohon aikaan varsin kankeaa kotikäytössä tuollainen editointi, varsinkin peruskotilaitteilla, mutta kyllähän lopputulos säväytti koko luokan ja kymppihän siitä esitelmästä tuli.

Huikea urheilija ja taitava kuljettaja tottakai, niillä sanoilla oli ja on helppoa kuvailla Kankkusta. Mutta omalla kohdallani jo nuoresta iästä lähtien huomasin, että pelkkä hyvä urheilija ei idoliksi minulle riittänyt, vaan piti olla oikeasti myös hyvä tyyppi. Ja sitähän Kankkunen oli ja on tottakai edelleen. Se mikä jäi 90-luvulla suuresti harmittamaan, niin fanina en koskaan idoliani päässyt tapaamaan, enkä edes nimmaria onnistunut koskaan hankkimaan.

Ensimmäisen kerran vaihdoin pari sanaa Kankkusen kanssa joskus 2000-luvun puolella Helsingissä, kun jossain yleisötapahtumassa ohi mennen sain napattua mestarin nimmarin yhteen kirjaan. Vuonna 2016 olin Suomen MM-rallissa UrheiluUutiset.comin toimittajana ja Äänekoskella rallia edeltäneessä yleisötapahtumassa pääsin ensimmäistä kertaa haastattelemaan Kankkusta. Voin sanoa, että vaikka jollain ihmeellä onnistuin pitämään jonkinlaisen ammattimaisuuden mukana siinä tilanteessa, niin sisälläni kuohui.

Tuntui, että samalla kun tein sitä haastattelua, niin en edes tajunnut mitä siinä oikein kysyin tai en edes kuunnellut mitä Kankkunen vastasi, kun päässä ajatukset kulkivat kuin kuvanauha jossain siellä 90-luvun alkupuolella niissä hetkissä, kun seurasin idoliani ja hänen uraansa television, lehtien ja kirjojen kautta. Yhtäkkiä idolini oli tuossa vieressä ja minä haastattelin häntä. Eihän tuollaiseen ollut osannut edes valmistautua ja liekö se edes mahdollista.

Usein on tullut ajateltua, että jossain kohtaa olisi mahtava päästä kiittämään idoliaan ja nyt kun elämä on tarjonnut tälläisen mahdollisuuden, että erilaisten käänteiden kautta olen päätynyt pyörittämään autourheiluun erikoistunutta mediaa, niin kiitosten lisäksi tämä päivä omistetaan sivustolla vain ja ainoastaan Juha Kankkuselle, eli tänään tiistaina 2. huhtikuuta vuonna 2019 kaikki UrheiluUutiset.comin julkaisut liittyvät Juha Kankkuseen.

Kiitos Juha Kankkunen ja suuret onnittelut juhlapäivänäsi!

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit