Koko perheen maksuton Rallin Ystävien Suurajot -tapahtuma järjestetään kuudetta kertaa Kangasalan Mobiliassa sunnuntaina 30. elokuuta klo 12 alkaen.
Tapahtuma kerää Mobilian piha-alueelle poikkeuksellisen kovan kattauksen 1970- ja 1980-lukujen alun ralliautoilun maailmantähtiä sekä saman aikakauden kansallisia huippukuljettajia.
Haastateltavina ja kenties myös ralliauton ratissa nähdään tämänhetkisen tiedon mukaan muun muassa maailmanmestarit Markku Alén, Ari Vatanen, Stig Blomqvist ja Timo Salonen sekä Flying Finn -kuljettaja Simo Lampinen.
Paikalle saapuvat myös 13 kertaa rallin Suomen mestaruuden voittanut Kyösti Hämäläinen sekä 1970- ja 1980-lukujen kotimaiseen ralliaateliin kuuluneet Tapio Rainio, Lasse Lampi, Jari Vilkas, Erkki Pitkänen, Pertti ”Konsta” Kärhä ja Hannu Palin.
Huippukartanlukijoista paikalla ovat muun muassa Seppo Harjanne ja Ilkka Kivimäki. Tulossa ovat myös vuonna 1968 Pauli Toivosen kanssa rallin Euroopan mestaruuden ja vuonna 1977 Kyösti Hämäläisen kanssa Jyväskylän Suurajot voittanut Martti Tiukkanen. Paikalle saapuvat lisäksi Jyväskylän Suurajot vuonna 1972 Simo Lampisen kanssa voittanut Klaus Sohlberg ja Kanadan MM-rallin vuonna 1977 Timo Salosen kanssa voittanut Jaakko Markkula.
Unohtumattomia rallitarinoita kertovia rallimestareita haastatellaan alueella pitkin päivää.
Klassikkoralliautoja esillä ja näytösajossa
Lisäksi esillä on parikymmentä upeasti entisöityä aikakauden ralliautoa. Päivän aikana kahdesti järjestettävässä näytösajossa nähdään muun muassa sinivalkoisen Saab-rallitallin alkuperäinen Saab V4 sekä Pertti ”Konsta” Kärhä ja maahantuojan rallitallin hänelle rakentama alkuperäinen Isuzu Bellett GT.
Kuluva vuosi on myös Fordin 100-vuotisjuhlavuosi Suomessa. Tapahtuma kunnioittaa merkkivuotta upeilla Ford-ralliautoilla, kuten Markku Alénin vuoden 1974 RAC-rallia kunnioittavalla Ford Escort RS 1600:lla, Ari Vatasen uraa kunnioittavalla Ford Escort RS 1800:lla sekä vuoden 1968 Ford Cortina GT- ja Ford Escort -ralliautoilla. Nähtävänä on myös kaksi Fordin uutuusautoa.
Rallin Ystävien Suurajot – alustava ohjelma 30.8.2026:
klo 12.00 Tähtikuljettajien esittely ja ryhmäkuva
klo 12.15 Tähtikuljettajien haastatteluja, noin 30 min
klo 13.00 Ensimmäinen näytösajo, noin 30 min
klo 13.45 Ensimmäinen nimikirjoitussessio, noin 30 min
klo 14.30 Toinen nimikirjoitussessio, noin 30 min
klo 15.00 Toinen näytösajo, noin 30 min
Lisäksi näytösajojen välillä kuullaan tähtikuljettajien ja ralliautojen omistajien haastatteluja pitkin päivää. Paikalla on nähtävillä myös reilut kaksikymmentä entisajan ralliautoa.
