Offshore 3J -luokan Euroopan mestaruus Suomeen

Vicky Vapaavuori ja Jussi Myllymäki voittivat lauantaina Östhammarissa Ruotsissa ajetun Offshore 3J -luokan Euroopan mestaruuden.

Vapaavuori ja Myllymäki saivat lauantaina aamupäivällä ajetussa ensimmäisessä kilpailussa erinomaisen lähdön ja karkasivat muilta jo lähtösuoralla. Lyhyemmän kisan maalissa ero toiseksi sijoittuneeseen Norjan Malmgreen-Dalen -pariin oli reilu 30 sekuntia. Ruotsin vuoden 2023 maailmanmestari Rikard Ingvarsson vei kolmannen sijan parinsa Adam Janssonin kanssa.

Toinen kilpailu ajettiin iltapäivällä vielä tyynemmässä kelissä kuin ensimmäinen kilpailu. Tällä kertaa master-veneen takaa tehty lentävä lähtö oli hieman ensimmäistä lähtöä tasaisempi.

Vapaavuori ja Myllymäki saivat kuitenkin puristettua itsensä ensimmäisenä ensimmäiseen käännökseen ja ensimmäisen kierroksen tiukkojen mutkien ja shikaanin jälkeen ero oli pitkän takasuoran alkaessa jo selvä.

Suomalaiskaksikko ajoi selvään voittoon yli 50 sekunnin erolla toiseksi sijoittuneeseen pariin Ingvarson-Jansson. Norjalaiset jätettiin toisessa kilpailussa kolmanneksi.

Vapaavuori, joka onnistui uusimaan viime vuotisen Euroopan mestaruuden, voitti parinsa kanssa aikaisemmin kesällä yhdessä saavutetun maailmanmestaruuden lisäksi nyt myös yhteisen Euroopan mestaruuden.

Myllymäellä mestaruuksia oli palkintokaapissa jo useita eri offshore-luokista. Vapaavuorelle maailmanmestaruus taas oli ensimmäinen ja kuuden vuoden kovan työn huipennus edellisenä kesänä saavutetun Euroopan mestaruuden ja parin vuoden takaisen MM-pronssin jatkoksi. Vapaavuoresta ja Myllymäestä tuli samalla historian ensimmäiset Offshore 3J-luokan suomalaiset maailmanmestarit.

Lue lisää: Kilpaveneilyn offshoren maailmanmestaruus Suomeen

Yhteispisteissä toiseksi sijoittui pari Ingvarsson-Jansson ennen paria Malmgreen-Dalen.