Pajari valmiina Rally1-asfalttidebyyttiin – ”Ei helpoin tehtävä”

Sami Pajarilla ja kartanlukija Enni Mälkösellä on edessään uran kolmas MM-ralli Toyotan Rally1-autolla. Torstaina käynnistyvä Keski-Euroopan MM-ralli ajetaan Tšekin, Saksan ja Itävallan alueilla. Kilpailu tuo syksyisine asfalttiolosuhteineen kaksikolle uudet olosuhteet opeteltavaksi pääluokan kalustolla.

Viime syksynä ensi kertaa kolmen valtion alueella ajettu ralli on tälle vuodelle kokenut jonkin verran muutoksia. Viime vuonna kilpailun keskuspaikka sijaitsi Saksan kaakkoisosassa sijaitsevassa Passaussa, Itävallan rajan tuntumassa.

Tänä vuonna samainen messualue oli varattuna muuhun käyttöön, joten rallin huoltoparkki sijaitsee nyt Karpfhamissa, joka sijaitsee Passausta 30 kilometriä lounaaseen. Reitin osalta erikoiskokeita on pyöritelty ja muokattu ajosuuntia, sekä otettu mukaan runsaasti viime vuonna ajamattomia osuuksia.

– Ajettiin Tšekissä yksi päivä testiä ja siitä jäi kyllä hyvä fiilis. Aamupäivä oli märempää ja iltapäivä kuivempaa, joten saatiin hyvin tuntumaa molemmista. Tie oli sellaista kapeaa ja likaista, joka varmaan ainakin Tsekin tiestöihin kisassa osuu hyvinkin.

– Auto tuntui tosi mukavalta ajaa, tietyllä tapaa helpommalta mitä ehkä odotin, jos mietin tehon ja nopeuden kasvua aiempiin asfalttikokemuksiini. Toki kaiken sen tehon ulosmittaaminen ei tule olemaan helpoin tehtävä, mutta kyllä insinöörit ovat hienon auton osanneet taikoa, pohti Pajari tiedotteessaan.

”Reitin luonne tuskin muuttunut”

Kilpailu käynnistyy tänä vuonna torstaina Prahan alueelta. Aamulla ajettava testierikoiskoe, iltapäivällä lähtö ja avauserikoiskoe sijaitsevat siellä. Illaksi siirrytään vielä lounaaseen Klatovyn alueelle, jossa ajetaan yksi erikoiskoe ennen yötaukoa. Torstain erikoiskokeille yhteismittaa kertyy reilut 14 kilometriä.

Perjantaina ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta Klatovyssa. Sieltä jatketaan kaakkoon, erikoiskokeita kolutaan päivän aikana 110 kilometriä. Päivän erikoisuutena on, että vaikka varsinainen huoltoalue on Saksassa, saapuvat huoltotiimit Tšekkiin tekemään päivällä etähuoltoa. Yöksi kilpailijat ja kalusto kuitenkin suuntaavat Saksan Karpfhamiin.

Lauantain ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta ja reitti käy kahdesti Itävallan puolella. Erikoiskoekilometrejä on lauantaille noin 123. Sunnuntaille on jäljellä vielä neljä erikoiskoetta, niillä on yhteismittaa 54 kilometriä. Kaikkiaan kilpailun 18 erikoiskoetta tuottavat kilometrejä 302,5. Rallin päättävä Power Stage käynnistyy sunnuntaina paikallista aikaa klo 13.15.

– Aika paljonkin sitä reittiä ja aikataulutusta on muutettu. Uskoisin, että meille kilpailijoille tämä ainakin näkyy eräänlaisena käytännöllisyyden parantumisena. Erikoiskokeiden osalta niiden luonne tuskin juurikaan on muuttunut.

– Omalta osalta sanoisin, että kisassa mennään sen mitä fiksusti osataan ja hulluttelematta pystytään, kokemustahan tässä kerrytetään, kuten parissa edellisessäkin Rally1:llä ajetussa kisassa, Pajari korostaa.

Akut ladattu

Pajarille Keski-Euroopan MM-ralli on kolmas koitos Toyotan GR Yaris Rally1 Hybrid -autolla tälle kaudelle. Aikaisemmat kisat olivat Jyväskylä ja sarjan edellinen kisa Chilessä, jossa Pajari-Mälkönen -kaksikko ajoi virheitä vältellen ja kokemusta keräten kuudenneksi.

Lue lisää: Pajari maltilla maaliin Chilessä – Toyotalle kaksoisvoitto

Kun Chilen osakilpailun päättymisestä on vain reilut pari viikkoa, voisi ajatella ettei kisojen välissä matkustuspäivineen ja testeineen ole liiaksi vapaata jäänyt.

– Ei se aikaerosta toipuminen ainakaan itsellä ole mitenkään kovin kauaa koskaan vienyt. Aika perussyksyä noin muuten, luonnon ruskasta nautiskellen ja hieman ennätin käydä ralliakin katsomassa, joten hyvin olen saanut omat akut latailtua tässä kisojen välillä.