MOTORSPORT

Pajarilla yksi toive Kroatiaan – “En pahoittaisi mieltäni”

Sami Pajari ja Enni Mälkönen starttaavat perjantaina käynnistyvään Kroatian MM-ralliin hyvin valmistautuneina. Printsportin Toyota GR Yaris Rally2 -autoa testattiin Zagrebin kupeessa rallia edeltävänä viikonloppuna.

Sami Pajarille startti Kroatian asfalteille on jo uran neljäs, joten kuljettaja on osallistunut kyseiseen MM-ralliin aina kun se on ajettu. Olosuhteet kilpailussa ovat haastavat kuivallakin; asfaltissa on eroavaisuuksia niin pidon kuin kunnonkin osalta.

Paikoitellen leikataan rajusti, jolloin tielle tulee nurmea, mutaa tai hiekkaa ja aina asfaltin reunassa piilee kuitenkin rosoinen riski rengasrikoille. Sää voi vaihdella hellelukemista viileään vesisateeseen tai sakeaan sumuun, jonka vuoksi esimerkiksi toissa vuonna yksi erikoiskoe peruttiin.

Ennusteet säästä vaihtelevat tiuhaan ja Adrianmeren ja sisämaan välissä reitti käy parhaimmillaan reilun kilometrin korkeudessa, joten olosuhteita voi yhdenkin erikoiskokeen sisälle mahtua useita.

– Hyvä fiilis jäi testeistä kaikkiaan. Toki testien ajaksi osui nyt hyvinkin kesäiset olosuhteet ja jälleen kerran hieman näyttäisi, ettei ainakaan koko kisaa aivan kuivalla tiestöllä päästä ajamaan. Ennusteet kuitenkin elävät, eikä sitä sadetta niin kovasti kaivattaisi, pohtii Pajari tiedotteessaan.

Aiemmilta vuosilta Pajarilla on mahtunut kyseiseen kisaan niin huippusuorituksia kuin myös vähemmän hehkutettavia tapahtumia. Kyseessä lienee kuljettajan värikkäin kisa jos aiempia vuosia kaikkiaan mietitään.

– Vuonna 2021 auto lipsahti vauhdikkaasti, mutta onnekkaasti JWRC-luokan kärkipaikalta lepikkoon tämän vuotisen kisan toisella erikoiskokeella. Silloin matka rampautuneella ajokilla kuitenkin jatkui ja tärkeitä pisteitä saatiin kerättyä.

Seuraavana vuonna kilpailun kolmanneksi viimeinen erikoiskoe läimäytti sateen kastelemalla rukkasella kasvoille; johtoasemasta liukastelu syvälle vesiojaan keskeytyksen arvoisesti. Sama erikoiskoe samalla kohdalla kisaa tarjoillaan jälleen tänäkin vuonna.

Viime vuonna kisassa oltiinkin jo mukana väkevämmällä Rally2-kalustolla, muutamia näyttäviä luisteluita ja ainakin yksi spinnaus osui matkaan, mutta kenties erikoisin tilanne osui tämän vuoden neljännelle pätkälle Platakiin.

Yleisön viihdykkeeksi oli tehty pakollinen tynnyrin kiertäminen täyden ympyrän muodossa, auton keula kuitenkin osui tynnyriin ja siitä matkaan tarttui lopulta 10 sekunnin aikarangaistus. Lopputuloksissa Pajarin autokunta oli silloin luokan viides, 8,1 sekuntia Adrien Fourmaux’ta perässä, joten pieneen jossitteluun jäi mahdollisuus.

– Tämä kisa jotenkin pistää aina hanttiin, se ei halua päästää helpolla, kuten aiempina vuosina on saatu huomata ja monilla on täällä ollut omat ongelmansa vuosien aikana. En kuitenkaan pahoittaisi mieltäni jos se välillä sujuisi helpommin ainakin omalta osalta, Pajari naurahtaa.

Tänä vuonna Pajari-Mälkönen kaksikko ei kerrytä Kroatiassa MM-pisteitä. Viimeksi he kisasivat helmikuussa Ruotsin lumilla, joten kisarutiinia on jo hyvä viritellä iskuun, kun kesällä kisatahti tiivistyy.

– Reitti on pääosin tuttua aiemmilta vuosilta, joku osuus oli nyt vähän eri suuntaan. Tietysti se osaltaan helpottaa, kun muistaa jo paremmin missä alueilla on mitäkin olosuhdetta ollut aiemmin ja missä asfaltti on pitävää ja missä taas ei. Kisatunnelmaan pääsyn kanssa täällä ei ongelmaa ole, koska väkeä on aina ihan valtavasti joka paikassa, joten tunnelma on kyllä kohdallaan ja sitä kautta on helppo lähteä tekemään parastaan.

Kroatian rallin reitti sisältää 20 erikoiskoetta ja mittaa niille kertyy 283 kilometriä. Kilpailun Shakedown ajetaan torstaina aamulla, mutta varsinaisesti erikoiskokeiden paremmuudesta mitellään perjantaiaamusta alkaen. Monet erikoiskokeista sijaitsevat hyvin lähellä pohjoisessa naapurimaana olevan Slovenian rajaa ja ainakin yhdellä siirtymällä lauantaina ajetaan rajalinjaa pitkin.

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com