Panokset kovenee rallin EM-sarjassa, Huttunen tietää tilanteen – “Vain voitto riittää”

16.9.2017 / 02:06
Jari Huttunen kilpailee Opelin tehdastallissa (Kuva: Jorge Cunha / DPPI).

[ A- ] / [ A+ ]

Jari Huttusen taistelu rallin EM-sarjan Junior U27 -luokan mestaruudesta jatkuu viikonloppuna Italian EM-rallissa. Sarjapisteissä neljäntenä oleva Opelin tehdaskuljettaja tarvitsee Italiasta voiton pysyäkseen mukana mestaruusjunassa, sillä sarjassa on jäljellä enää kaksi osakilpailua.

Jari Huttunen lähtee kartanlukijansa Antti Linnakedon kanssa kilpailuun luottavaisin mielin.

– Tilanne on selkeä, vain voitto riittää. Voitostahan sitä aina ajetaan, joten siinä mielessä tässä ei ole mitään uutta, enkä ota tilanteesta paineita. Aloitamme omalla vauhdilla ja kiristämme tarvittaessa, Huttunen sanoo.

Huttusen edellinen EM-ralli Tshekeissä päättyi ulosajoon luokan kakkossijalta ja sen myötä hän putosi sarjan pistetaulukossa kakkossijalta neljänneksi. Kärkipaikkaan on eroa 24 pistettä.

– Tshekin ulosajo oli pistetilanteen kannalta takaisku, mutta mitään mörköä siitä ei jäänyt mieleen kummittelemaan. Nuotituksen perusteella täällä on hyvin vaihtelevat tiet ja uskon, että pääsemme hyvään vauhtiin. Taistelu on tässä luokassa tiukkaa, joten luvassa on hyvä kamppailu.

Italian EM-rallin avauserikoiskoe, lyhyt 1,8-kilometrinen kaupunkipyörähdys, ajettiin perjantaina ja Junior U27 -luokan pisteiden kärkinelikko miehitti myös tulosluettelossa neljä kärkisijaa. Chris Ingram oli nopein, Filip Mares toinen ja Jari Huttunen, sekä Aleksander Zawada jakoivat kolmannen sijan samalla ajalla. Erot olivat minimaalisen pienet, sillä nelikko mahtui 0,9 sekunnin sisään.

Lauantaina ohjelmassa on viisi ja sunnuntaina kuusi erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 202 kilometriä. Lauantain ajopäivä käynnistyy kello 10.57 Suomen aikaa.

Lue myös! Rallin EM-pistetilanteet 6/8 osakilpailua

Teksti: Jari Huttunen Racingin tiedote


Facebook kommentit