GT-kuljettaja Nikolas Pirttilahti ajoi viikonloppuna kahdesti podiumille Aasian Lamborghini Super Trofeo -sarjan Pro Am -luokassa.
Pirttilahti ajaa Hong Kongissa majapaikkaansa pitävässä DW Evans GT -tiimissä, ajokaverinaan Thomas Yu Lee. Kilpailukulttuuri ei juurikaan eroa eurooppalaisesta menosta.
–Toiminta sarjassa yleisellä tasolla on hyvin samanlaista kuin Euroopassakin. Tiimit tekevät työtä ammatikseen ja sarjaa operoidaan laadukkaasti. Itse kilpaileminen on hyvin aggressiivista ja kovatasoista, Pirttilahti kertoo tiedotteessaan.
– Yhteistyö DW Evans GT -tiimin kanssa lähti asioidenhoitajani kautta. Tiimiä vetävät Daniel Wells ja Josh Evans. Molemmat ovat huipputyyppejä ja kovan luokan ammattilaisia. Yhteinen sävel löytyi heti ja pääsimme sopimukseen nopeasti. Tiimissä on hyvä henki ja menestymisen mahdollisuudet korkealla, Pirttilahti jatkaa.
Viikonlopun osakilpailu ajettiin Etelä-Koreassa, Inje Speediumin radalla. Rata oli uusi tuttavuus Pirttilahdelle, joten harjoitukset menivät rataan tutustumiseen ja linjojen opetteluun. Kilpailuviikonloppuna ajetaan kahdet viralliset harjoitukset, kaksi aika-ajoa sekä kaksi kilpailulähtöä.
– Injen rata on todella haastava. Löysin kuitenkin hyvät linjat ja aika parani koko ajan, mikä nosti odotuksia aika-ajoon, joka sitten menikin omalta osaltani hieman penkin alle. Nopeimmat kierrokseni hylättiin ratarajojen ylittämisen takia ja lähtöpaikka heikkeni muutamalla sijalla.
Itse kilpailulähdöt olivat Pirttilahden autokunnalle tasaisen varmaa ja nousujohteista suorittamista. Nuorukainen pääsi näyttämään ohitustaitojaan sekä kellottamaan nopeimpia kierrosaikoja.
– Ensimmäinen kilpailulähtö oli kokonaisuudessaan ihan onnistunut. Injen radalla on vaikea ohittaa ja jäin parin auton taakse liian pitkäksi aikaa, mutta maalissa olimme hienosti oman luokan kakkonen ja yleiskilpailun kahdeksas. Toinen kilpailulähtö oli omalta osalta kauden parasta ajoa.
– Ajopari tuli vaihtoon sijalla 12. ja onnistuin nousemaan kuudenneksi ja oman luokkamme toiseksi. Tasaisen varmaa ajoa ja nopeimpia kierrosaikoja. Niihin pitää olla tyytyväinen, Pirttilahti summaa.
Kokonaisuudessaan Etelä-Korean viikonlopusta jäi positiivinen tunne sekä tiimille että kuljettajille. Parannettavaa toki löytyy, mutta nyt jo on tiedossa, että Pirttilahti ajoparinsa kanssa ajaa sarjan kärkisijoilla.
– Viikonloppu oli hyvä kahdella palkintokorokesijoituksella. Itselle jäi parannettavaa varsinkin aika-ajossa mutta uskon, että pääsemme tavoittelemaan sitä korkeinta paikkaa jo seuraavassa osakilpailussa.
Seuraava osakilpailu ajetaan 16.-18.8. Fujin radalla, Japanissa. Pitkät lennot ja suuret aikaerot vaativat veronsa, jonka johdosta sekä palautuminen että valmistautuminen pitää olla systemaattista.
– Matkustan kisoihin Suomesta, joten aikaero on ollut keskimäärin noin 6 tuntia. Kyllähän se vaatii totuttelua aina kisapaikalla, mutta näillä mennään. Kisojen välillä teen fysiikkaharjoittelua sekä ajan simulaattorilla. Sarjan kaikki radat ovat uusia minulle, joten simulaattoriharjoittelu on isossa roolissa. Fujissa koitetaan nousta korkeimmalle pallille, Pirttilahti päättää.
TULOKSET / INJE:
