Poika vahvisti suru-uutisen: rallilegenda Hannu Mikkola on kuollut

27.2.2021 / 07:23
Hannu Mikkola, 1942-2021 (Kuva: Moottoriurheilu.tv).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin vuoden 1983 maailmanmestari Hannu Mikkola on kuollut.

Rallimaailma vastaanotti suru-uutisen varhain lauantai-aamuna, kun rallin vuoden 1983 maailmanmestarin ja moninkertaisen rallin MM-mitalistin Hannu Mikkolan poika Vesa Mikkola vahvisti Twitter-tilillään aiemmin yön aikana ulkomailla levinneen tiedon siitä, että hänen isänsä Hannu on kuollut. Vesan antaman tiedon mukaan Hannu sairasti syöpää.

– Monet tunsivat hänet yhtenä rallin suurimmista, joka antoi parhaat vuotensa elämästään tälle urheilulle. Minulle hän oli isä ja uskomaton sellainen. Hän tuki ja rakasti aina, oli aito, ja lisäksi hän oli rakastava isoisä kahdelle pojalleni. Lepää rauhassa isä, Vesa Mikkola kirjoitti twiitissään.

Pohjois-Karjalasta kotoisin ollut Hannu Mikkola oli kuollessaan 78-vuotias. Mikkola on yksi rallin kaikkien aikojen suurimmista legendoista, eikä pelkästään MM-sarjan upeiden saavutustensa ansiosta. MM-sarjassa Mikkola ylsi maailmanmestariksi vuonna 1983 ja historiankirjoihin on kirjoitettu 18 MM-osakilpailuvoittoa, sekä yhteensä 44 MM-palkintosaavutusta. Yksi komeimmista MM-sarjan ulkopuolisista saavutuksista on maailman pisimmän rallin, Lontoo-Meksiko-maratonrallin, voitto vuonna 1970.

Jyväskylän Suurajojen yleiskilpailun Mikkola voitti urallaan seitsemän kertaa.

 

 

Teksti: Jari Hotti, Rovaniemi
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit