MOTORSPORT

Puhakalle Moskovasta seiskasijojen hattutemppu – “Tällä kertaa peiliin katsomisen paikka”

Juuso Puhakan kilpailut Formula 4:n NEZ-sarjassa Moskovassa, Venäjällä viime viikonloppuna sujuivat vaisusti. Tuomisina kotiin oli kolme seitsemättä sijaa.

Juuso Puhakan viikonloppu alkoi tosin vahvasti, kun hän ajoi autonsa neljänteen lähtöruutuun varhain lauantai-aamuna käydyssä aika-ajossa. Päivän ensimmäinen startti meni kuitenkin pilalle jo lähdössä, kun suomalainen otti varaslähdön ja putosi siitä seuranneen rangaistuksen myötä joukon hännille. Puhakka teki lopulta hienon nousun pistesijalle ja sijalle seitsemän.

Lauantain toiseen kilpailuun Puhakka lähti seitsemännestä ruudusta ja myös sijoittui kyseiselle sijalle itse kilpailussa. Sunnuntain aika-ajossa nuorukainen ajoi kahdeksanteen ruutuun. Kilpailussa hän oli pitkään kuudentena, kunnes espanjalainen Guillem Pujeu onnistui nappaamaan Puhakan päänahan viimeisen kierroksen viimeisessä mutkassa.

– Sainpahan muutaman pisteen, mutta viimeisessä kilpailussa oli ongelmia moottorin ylikuumenemisen vuoksi. Varaslähtö heti viikonlopun alkuun ei ollut hyvä juttu ja on rehdisti myönnettävä, että tällä kertaa on peiliin katsomisen paikka, Puhakka kertoi.

Puhakka on NEZ-sarjan pisteissä seitsemäntenä. Kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Hollannin Assenissa lokakuun lopussa.

Teksti ja kuva: Juuso Puhakan tiedote

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com