MOTORSPORT

Rajala tyytyväinen avausviikonloppuunsa NASCAR Euro Seriesissä

Veeti Rajalalle uran ensimmäinen NASCAR Euro Series -startit Espanjan Valenciassa olivat haasteelliset, mutta nuorukainen sai hyvää oppia.

Vaikka kilpailulähdöt sujuivat hyvin, aloitus kilpailuviikonloppuun oli huonoin mahdollinen.

– Toisen setin alussa sattui vaihdemissi ja auton moottori kävi ylikierroksilla. No siitä moottorista ei nyt jäänyt enempää kerrottavaa. Autossa siis on H-kaavio laatikko, missä vaihteet vaihdetaan välikaasulla raakana sisään. Tekevälle sattuu ja nyt kävi näin, Rajala summasi sosiaalisessa mediassa.

Perjantaina aamun treenit jäivät välistä, joten Rajalan oli lähdettävä lähes kylmiltään aika-ajoon.

– Aika-ajossa oli pientä säätöä, sillä kaksi nopeinta hylättiin, koska ratarajat paukkuivat. Samalla kesken aika-ajon varikkostoppi venyi hieman liian pitkäksi. Lisäksi jarrujen kanssa oli pientä säätöä. Tuloksena aika-ajojen sija 19/25.

Lauantaina ajettu ensimmäinen startista jäi Rajalalle hyvä fiilis, vaikka auton kanssa oli edelleen teknisiä ongelmia.

– Aika-ajoissa ilmennyt jarruongelma siirtyi myös itse kisaan. Heti lähdön jälkeen autosta hävisi melkein kokonaan jarrut. Päätin kuitenkin ajaa maaliin. Ajo ja lopputulos oli haasteisiin nähden todella hyvä.

Rajala oli EN2-luokan lopputuloksissa sijalla 15., kun 25 kuljettajaa pääsi maaliin.

Sunnuntaina viikonlopun toisessa startissa Rajala petrasi muutaman sijan oltuaan ruutulipulla 13. ja tulokkaiden viides. Kokonaisuuteen nuorukainen oli tyytyväinen.

– Ensimmäinen kisaviikonloppu takana ja voi pojat että oli hauskaa. Lopulta, kun saimme auton toimimaan ja päästiin tositoimiin, se tuntui hienolta ajaa. Tuli ihan karting-ajat mieleen kun oli niin intensiivistä ajoa.

Sarjan toinen osakilpailuviikonloppu ajetaan 18.-19. toukokuuta Italian Vallelungan radalla.

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com