Rallilupaus löi Esapekka Lapin ennätyksen

Adrian Rzeźnik teki historiaa viime viikonloppuna, kun hänestä tuli Puolan rallisarjan nuorin osakilpailuvoittaja.

19-vuotias FIA ERC3 -luokan palkintokorokesijoittuja nappasi voiton Rajd Świdnickissä ajamalla kaksi pohja-aikaa. Nuorukainen oli kartanlukijansa Kamil Kozdrońin kanssa koko rallin kovassa vedossa, sillä he jäivät vain kerran erikoiskoetuloksissa kolmen parhaan ulkopuolelle.

Hän rikkoi Esapekka Lapin nimissä olleen aiemman ennätyksen, jonka suomalainen teki vuonna 2012 voittamalla Rajd Polski -rallin 21-vuotiaana.

– Kun ylitimme viimeisen erikoiskokeen maalilinjan, en voinut uskoa, että olimme voittaneet, Rzeźnik sanoi.

– Vauhti oli hurjaa, tunteet valtavia ja fiilis uskomaton – en osaa edes kuvailla sitä. Tietenkin olemme Kamilin kanssa todella iloisia voitosta, mutta jos joku olisi ennen rallia sanonut, että olemme palkintokorokkeella, olisimme ottaneet sen heti vastaan.

– Monet ihmiset tekivät kovasti töitä tämän eteen – heidän ansiostaan voimme olla täällä voittamassa ja toteuttamassa unelmiamme. Suuri kiitos kaikille, nuorukainen riemuitsi.

Rzeźnik nousi kaudelle 2026 Rally3-luokasta Rally2-luokkaan. Hän kilpaili aiemmin tässä kuussa FIA:n rallin EM-sarjan kauden avauksessa Škoda Fabia RS Rally2 -autolla.