Rata-autoilun SM-sarja huipentuu Alastarolla – Legends-luokassa protestikäryä

Finnish Racing Championship-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna. Mestaruuksista taistellaan kaikissa luokissa, joten nähtävää riittää perjantai-illan ensimmäisestä lähdöstä aina lauantain viimeiseen starttiin asti.

FRC GT Open -luokassa ajetaan neljästä mestaruudesta. Ykkösluokassa Lamborghinilla ajava Kimmo Takalo on noussut johtoon, Porscheilla ajavat Tommi Haru, Jari Ollila ja Olli Kangas ovat valmiina haastamaan Takalon.

Luokassa kaksi Mattias Wrede on kiilannut sarjan keulille, mutta Emil Westman vaanii vain kuuden pisteen päässä ja on aina varteenotettava kilpailija kun ajetaan mestaruudesta. Luokassa kolme on tasaista; John K. Westman johtaa vain pisteen erolla Mika Mäkistä, ja kolmantena olevalla Markku Hannulalla on matkaa kärkeen vain seitsemän pistettä, joten kaikki on vielä auki. Nelosluokassa Esa Nieminen on jo varmistanut mestaruuden, Jukka Soimetsä ja Juha Rajavuori ovat tasapisteissä toisena.

Lue lisää: Rata SM-sarja vieraili Virossa – palkintokorokkeella uusia voittajia

V8 Thunder -luokassa on nähty monta käännettä kauden aikana. Piikkipaikalle on jälleen noussut auton tekniikkaongelmien kanssa kauden aikana paininut Emil Westman, mutta jos auto on iskussa niin Westman tulee olemaan vaikea voitettava. Miko Kiminki on ottanut kauden aikana kaksi voittoa ja on sarjassa toisena, kolmantena on niin ikään kahteen voittoon pystynyt Veeti Rajala, mitalit jaetaan tämän kolmikon kesken.

BMW Race Series on ollut myös värikäs luokka. Markus Grönthal ja Atte Holappa parivaljakko johtaa sarjaa reilulla kahdellakymmenellä pisteellä, Emma Mäkinen ja Juho Siekkinen ovat toisena. Molemmilla pareilla on neljä voittoa taskussa. ”Bemarit” ajavat lauantaina kolme starttia, joista viimeisen kesto on 32 minuuttia.

V1600-luokassa hattutempun Pärnussa tehnyt Meri Levula pomppasi luokan ykköseksi, mutta tulee saamaan kovan haastajan Alastarolla, kun Viron kisan väliin jättänyt Roope Mäkelä asettuu jälleen Minillään viivalle. Vakioautojen kansallisessa luokassa Aleksi Isokangas ja kaikki Suomen kilpailut voittanut Otto Nisula taistelevat mestaruudesta.

Legends-luokassa protestikäsittely vielä kesken

Legends-luokan SM-sarjan tilanne on vielä avoinna Pärnussa tapahtuneen hylkäyksen ja siitä seuranneen vetoomuksen vuoksi. Tilanne päivittyy.

SM-sarjaa johtavan ja Virossa toisessa kilpailulähdössä voittoon ajaneen Arto Ojarannan, sekä hänen tiimikaverinsa Matias Salosen suoritukset hylättiin, mutta tiimi vei asian protestikäsittelyn jälkeen vielä vetoomuskäsittelyyn, joten tulokset ovat näiltä osin epäviralliset.

Legendseissä kilpaillaan myös matalan kynnyksen Harrastesarjassa, sen kaksi lähtöä ajetaan lauantaina iltapäivästä alkaen. Olli Lavikainen on ajanut jokaisessa kilpailussa voittoon ja on menossa mestaruuteen, Matti Alamäki ja Mika Koivu ovat toisena ja kolmantena.

Kilpailu käynnistyy perjantaina aika-ajoilla klo 15.00, illan ainoassa kilpailussa radalla nähdään Legends-luokka noin klo 18.00. Lauantaina kilpailu alkaa BMW Race Series -luokan lähdöllä klo 10.00 ja jatkuu aina alkuiltaan saakka. Kilpailuun ilmoittautui yli 130 kuljettajaa.

Luokkien pistetilanteet kokonaisuudessaan löydät TÄÄLTÄ.

Lähde: FRC-tiedote