Ratamoottoriveneiden suomalaisässä lataa kovan tavoitteen – “Muuten olemme pettyneitä”

Ratamoottoriveneiden F1-luokan MM-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Italian Cagliarista. Victory Teamin Alec Weckström kuuluu sarjan suurimpiin mestarisuosikeihin.

Viime kaudella suomalaiskuski oli MM-sarjassa viides. Weckström sanoo, että tällä kaudella mestaruus on kuitenkin erittäin realistinen tavoite.

– Voittoa lähdetään hakemaan, jos ei sitä tule, ollaan pettyneitä. Se on ainoa tavoite ja sillä mentaliteetilla lähdetään, Weckström kertoo Urheilu-uutiset.comille.

– Viime vuonna puoleenväliin kautta johdettiin ja sitten harmillisesti oli vähän tekniikan kanssa ongelmia viimeisissä kisoissa, niin se kariutui siihen. Ilman teknisiä ongelmia olisi hyvin voitu taistella viime vuonna jo mestaruudesta. Sen takia olen luottavainen, että nyt kun kaikki menee nappiin, se ei ole mikään mahdottomuus.

Viime kaudella mestaruuden vei Weckströmin yhdysvaltalainen tiimikaveri Shaun Torrente ennen ruotsalaista Jonas Anderssonia. Sarjan toinen suomalaiskuski Sami Seliö oli MM-pisteissä 11.

Weckström laskee, että mestaruudesta taistelee kovimmin kuusi kuljettajaa.

– Meidän tallimme lisäksi siinä ovat Team Abu Dhabilta kaksi kuskia ja Sharjah Teamilta kaksi kuskia. Kaikki kuusi ovat kovia poikia ja sitten se riippuu siitä, että kenellä on niin sanotusti parhaat huonot päätösosakilpailuun Sharjahiin mennessä. Siitä tulee sitten maailmanmestari.

Kova valmistautuminen

Weckström sanoo, että kauteen on valmistauduttu huolella.

–  Vähän on otettu painoa pois miehestä ja parannettu peruskuntoa ja sitä kautta. Tuntuu siltä, että on valmiimpi kuin koskaan lähteä ajamaan, mutta sitten se ajaminen on totta kai ihan oma juttunsa ja sitten pitää myös olla vähän tuuria tekniikan suhteen, ettei tule mitään harmillisia keskeytyksiä sen takia.

Klassinen toteamus, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen pitää monessa lajissa paikkansa. Sen tietää myös Weckström.

– Totta kai omia heikkouksia on yritetty parantaa ja ensinnäkin yritetty löytää mitkä ne alueet ovat missä häviää vaikka omalle tallikaverille. Ja sitten yritetään niitä kehittää siten, että saadaan ne samalle tasolle ja mielellään vähän paremmaksi kuin tiimikaverilla on.

– Nyt kun on yksi kausi takana tallin kanssa, on tutustuttu ja ollaan niin sanotusti yhtä suurta perhettä, voidaan keskittyä ihan pelkästään siihen kilpailemiseen, että ei tarvitse enää tutustua henkilöihin.

– Kun kaikki ovat tuttuja, niin ei aina tarvitse kertoa mitä haluaa, että osaamme vähän lukea toisiammekin. Se helpottaa paljon.

Lähi-idän tilanne askarruttaa

Viime kauden jälkeen Weckström on käynyt ajamassa kerran Dubaissa aivan kauden alla. Viikon testijakso saattaa kuulostaa vähältä, mutta Weckström sanoo, että kyse on ihan normaalista määrästä.

– Se on ollut aika sama tilanne monelle kärkikuskille. Okei, Abu Dhabin tiimi on päässyt testaamaan, mutta meidän tallimme ja Sharjah on ottanut vähän sodan takia takapakkia alkukauden testeistä.

– Ei siinä hirveän montaa kierrosta mennyt, niin se oli taas kuin olisi ajanut polkupyörällä. Totta kai se auttaa, jos saa ajaa potkureita ja koneohjelmia läpi himassa, mutta näillä mennään.

Kauden läpiviennin osalta epävarma Lähi-idän tilanne luo omia jännitteitään. Kausi alkaa Italiasta, mutta loppukaudesta kisakalenterissa on kolme Lähi-idän osakilpailua.

– Näillä näkymin kauden päätösosakilpailu Sharjahissa olisi lyöty lukkoon ja se toinenkin Arabiemiraatteihin suunniteltu kisa ajettaisiin, mutta kun järjestäjät eivät ole julkisesti sitä kertoneet edes missä se ajetaan, niin en tiedä, että kuinka varmaa se on.

– Mutta jos siellä soditaan, niin tuskin ajetaan Sharjahissakaan. Toivottavasti loppuisi jo sota, niin päästään harrastelemaan, Weckström toteaa.