Rallicrossin Ranskan mestaruussarjassa kilpaileva Juha Rytkönen keräsi huhtikuussa ajetusta sarjan avauskilpailusta korkeimman pistepotin ja starttaa tulevana viikonloppuna kauden toiseen osakilpailuun Supercar-luokan piikkipaikalta.
PGRX-tiimin Hyundai i20:lla ajava Rytkönen ei hyvistä otteistaan huolimatta ollut avauskisan jälkeen täysin tyytyväinen auton suorituskykyyn kuivissa olosuhteissa ja lopulta finaalin rengasrikko pudotti miehen ulos palkintokorokkeelta.
– Ei saatu autoa ihan sellaiseksi kuin pitäisi. Ja kun ei osannut luottaa autoon, ei saanut rytmiä ajamiseen, Rytkönen kommentoi ensimmäisen kilpailun jälkeen.
Autoon onkin tauon aikana tehty muutoksia ja tulevan viikonlopun koitokseen suomalaiskuski lähtee luottavaisin mielin.
– Aika isojakin muutoksia on tehty. Nyt oikeastaan palataan lähtöpisteeseen; minkälainen auto ennen olikin. Vaikken ole päässyt vielä kokeilemaan, nyt on tosi luottavainen fiilis. Tallikaveri Steven Bossard oli testaamassa ja hyvää palautetta tuli. Tietenkään ei voi verrata ihan kuski-kuskiin, mutta ainakin ollaan lähellä, Rytkönen kertoo tiedotteessa.
Rytkönen nostaa myös esiin sen, että valmistautuminen toiseen osakilpailuun uudessa tiimissä on nyt huomattavasti helpompaa, mikä lisää samalla itseluottamusta. Tähtäimessä on kauden avausvoitto.
– Se helpottaa, kun saa itse pidettyä fokuksen kokonaan siinä kisatapahtumassa.
– Ensimmäisessä kisassa oltiin kuitenkin ajollisesti jo ihan voittovauhdissa, joten jos nyt saa kaiken osumaan kohdalleen, ei ole enää kuin itsestä kiinni. Lähdetään ainakin iskemään, hän toteaa.
Sarjan radat sen sijaan ovat suonenjokiselle vieraita, kuten tulevana viikonloppuna ajettava Faleyrasin crossirata Lounais-Ranskassa.
– En ole koskaan käynytkään, mutta onneksi pääsee kuitenkin hyvät treenit ajamaan ennen kisaa. Siellä on aika paljon korkeuseroja, mutta vauhdillisesti samantapainen kuin edellinen, Rytkönen pohtii.
Kilpailu käynnistyy tulevana lauantaina kahdella ensimmäisellä alkuerällä. Sunnuntaina ohjelmassa on kolmas ja neljäs alkuerä, semifinaalit ja finaali. Kilpailu on katsottavissa suorana lähetyksenä sarjan viralliselta YouTube-kanavalta.
Supercar-luokan pistetilanne 1/9 osakilpailun jälkeen
- Juha Rytkönen 33p
– Jonathan Pailler 33p
3. Tamas Karai 31p
– Steven Bossard 31p
5. Julien Febreau 27p
