Rytkönen palaa kansainvälisille kilparadoille – “Erittäin mielenkiintoinen projekti”

26.4.2024 / 12:32

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin MM-sarjassakin hienoja otteita esittänyt lajin kaksinkertainen Suomen mestari Juha Rytkönen lähtee tällä kaudella jahtaamaan menestystä Ranskan mestaruussarjasta PGRX-tiimin Hyundai i20 Supercarilla.

Kahden edelliskauden aikana Rytkönen on esiintynyt crossiradoilla varsin vähän, mutta menestyksekkäästi. Toissa kaudella tavoitteet oli asetettu EM-sarjaan, mutta terveyshuolien takia tilille kertyi ainoastaan yksi startti. EM-debyytti tapahtui kauden viimeisessä osakilpailussa Belgiassa, jossa Rytkönen täräytti Hyundailla heti toiseksi.

Viime vuonna mies nähtiin Supercarin ratissa kahdessa Kouvolan RallyX-osakilpailussa, joista irtosi sijat 3. ja 4. Suonenjoelta kotoisin oleva Rytkönen palaa tulevalla kaudella kuitenkin tositoimiin, kun hän hyppää EM-debyytistä tutun Hyundain rattiin, tällä kertaa Ranskan mestaruussarjassa.

Rytkönen kertoo, että Ranska valikoitui Jussi Pinomäen ja Mika Liimataisen avustuksella.

– Jussi oli myynyt autot ranskalaiselle tiimille ja nyt yhteen autoon kaivattiin kuskia. Sieltä avautui sitten itselle mahdollisuus ja Jussi oli siinä tietenkin kapellimestarina. Erittäin mielenkiintoinen projekti ja oli helppo tarttua siihen, Rytkönen kiittelee tiedotteessaan.

Suonenjokelainen kertoo, että tavoitteena on ajaa sarjan kaikki osakilpailut, jos vain budjettiasiat saadaan maaliin.

– Kova työ se tulee olemaan, mutta on tässä aikaa tehdä töitä sen suhteen.

PGRX-tiimi ajattaa tällä kaudella kolmea samanlaista Hyundai i20 Supercaria. Rytkösen lisäksi tiimin värejä kantavat ranskalaiset Steven Bossard ja Patrick Guillerme. 

– Se kuitenkin vaatii aika paljon porukkaa ympärille tuollainen kolme autoa. Vaikka on iso tiimi, meininki siellä vaikuttaa erittäin hyvältä.

Ranskan mestaruussarja on erittäin kovatasoinen. Viime kauden aikana pelkästään Supercar-luokassa nähtiin yhteensä 45 kuljettajaa. Rytkönen nostaa esille myös lajin suuren suosion Ranskassa.

– On todellista festivaalitunnelmaa katsomossa, paljon yleisöä ja radalla taso on kova. Täytyy kyllä onnistua ja tehdä töitä, jos haluaa pärjätä. Mutta eipä sinne asti kannattaisi lähteä, jos ei haluaisi taistella voitoista ja mestaruudesta. Kyllä se on se, mikä jaksaa motivoida itseä, Rytkönen naulaa.

Yhdeksän osakilpailua käsittävä sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna, kun avauskilpailu ajetaan Normandian alueella, Lessayssa. Esimakua tulevasta radasta Rytkönen sai pääsiäisen aikaan ajetuissa ennakkotesteissä.

– Pitkän tauon jälkeen hetki meni ennen kuin pääsi taas kiinni autoon, mutta kyllä se sitten tuntui jo taas kovin tutulta. Paljon sai ajaa ja hyvä fiilis jäi kokonaisuudessaan.

Tulevaa viikonloppua mies odottaakin jo suurella innolla.

– Kyllä kun pitkän ajotauon jälkeen on saanut yhteistyökumppaneita taas mukaan ja haluja on lähteä uuteen seikkailuun. Onneksi Jussilla oli vielä numero muistissa, Rytkönen naurahtaa.

Avauskisa käynnistyy tulevana lauantaina kolmella ensimmäisellä alkuerällä. Sunnuntaina ohjelmassa on vielä neljäs alkuerä, semifinaalit ja finaali. Kilpailu on katsottavissa suorana lähetyksenä sarjan viralliselta YouTube-kanavalta.


Facebook kommentit