Rytkönen voittoputkessa päätöskisaan – Vastassa MM-tason haaste

Rallicrossin Ranskan mestaruussarjassa kilpaileva Juha Rytkönen on voittanut kaksi edellistä osakilpailua ja starttaa tulevana viikonloppuna kauden viimeiseen osakilpailuun Supercar-luokan kakkospaikalta.

Dreux’ssa ajettavasta päätöskisasta suonenjokinen lähtee luonnollisesti metsästämään kolmatta peräkkäistä ykkössijaansa, vaikka sarjan hopeamitalin varmistamiseksi varsinaista pakkovoitto ei ole viikonloppuna edessä.

– Fiilikset on todella hyvät ja autoonkin on löydetty hyvä balanssi. On tosi kiva lähteä ajamaan vika kisa ja toivottavasti tulisi sen verran menestystä, että saisi pidettyä sen kakkospaikan.

– Voitosta lähdetään ajamaan, vaikka ei tässä vaiheessa tarvitsisikaan. Tuloksia on kuitenkin CV:hen ajettava, eikä vain varmisteltava tilannetta, Rytkönen toteaa tiedotteessaan.

Rytkönen oli erinomaisessa iskussa jo lauantain alkuerissä ja sama tahti jatkui sunnuntaina. Alkueristä tuloksena oli täysi pistepotti ja paalupaikka semifinaaliin. Vuoden 2019 Suomen mestari piti muut takanaan myös semifinaalissa, mikä toi tärkeät lisäpisteet ja paalupaikan finaaliin.

Virheetön kisa sai kruunun finaalissa, kun Rytkönen täräytti ykkösruudusta kärkeen ja selvään voittoon.

Lue lisää: Rytköselle toinen perättäinen voitto – “Oli hyvä luotto”

”Näytönpaikka”

PGRX-tiimin Hyundailla ajava suomalainen saa tulevana viikonloppuna erittäin kovan vastuksen, kun MM-sarjan ruotsalaismenestyjä Timmy Hansen sekä EM-sarjassa tällä kaudella RX1-luokassa hopeaa napannut Sveitsin Yury Belevskiy saapuvat haastamaan kovatasoisen Ranskan sarjan kuljettajia.

– Kyllähän tämä taas sellainen näytönpaikka on osittain, koska esimerkiksi Hansen tulee erittäin hyvällä autolla mukaan. Kyllä se kertoo jotain tuosta sarjastakin, kun noita MM-sarjan kuskeja tulee ajamaan. Tosi tasokas ja sellaista vanhan liiton rallicrossia. Se näkyy toimivan, Rytkönen kehuu.

Kauden viimeinen osakilpailu käynnistyy totutusti lauantaina kahdella ensimmäisellä alkuerällä. Sunnuntaina ohjelmassa on kolmas ja neljäs alkuerä, semifinaalit ja finaali. Kilpailu on katsottavissa suorana lähetyksenä sarjan viralliselta YouTube-kanavalta.

Supercar-luokan pistetilanne 8/9 osakilpailun jälkeen (top5)

1. Steven Bossard 270p
2. Juha Rytkönen 223p
3. Jonathan Pailler 215p
4. Samuel Peu 201p
5. Davy Jeanney 177p

Sarjan pistetilanteen kokonaisuudessaan löydät TÄÄLTÄ.