MOTORSPORT

Rytköselle vähintään neljän osakilpailun MM-ohjelma – “Onhan tämä iso helpotus”

Juha Rytkönen tekee paluun rallicrossin MM-sarjaan lähes vuoden tauon jälkeen. Rytkösen tuore MM-ohjelma Betomik Racing -tiimin väreissä pitää sisällään vähintään neljä osakilpailua.

Reilun kolmen viikon päästä käynnistyvä rallicrossin MM-sarja saa lisää suomalaisväriä, kun Juha Rytkönen, 29, vahvisti vähintään neljä osakilpailua käsittävän MM-ohjelmansa tälle kaudelle. Mikko Ikosen johtaman Betomik Racing -tiimin Ford Fiestalla MM-sarjan pääluokkaan osallistuva Rytkönen nähdään varmuudella kauden kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa, Espanjassa, sekä Saksassa, ja muut kaksi osakilpailua ilmoitetaan myöhemmin.

– Meillä on neljä kisaa varmasti ohjelmassa. Yritämme kauden mittaan kerätä budjettia lisää, jotta voisimme ajaa vieläkin enemmän kisoja. Kauden kaksi ensimmäistä kilpailua ovat varmoja ja kaksi muuta päätetään myöhemmin. Iso kiitos jo tässä vaiheessa tiimille luottamuksesta ja kaikille mukana oleville yhteistyökumppaneille. Ilman heidän upeaa tukeaan tämä ei olisi mahdollista, Rytkönen korostaa tiedotteessaan.

Rytkönen osallistui viime vuoden elokuussa Kouvolassa MM-sarjan kauden kolmanteen ja neljänteen osakilpailuun, eikä suonenjokelaisen MM-debyytti olisi juurikaan huikeampi voinut olla. Heti lauantaina Rytkönen meni ja täräytti alkuerien ja semifinaalien kautta finaaliin, missä sijoitus oli toinen. Myös sunnuntaina Rytkönen oli hyvässä vauhdissa, mutta lajipiireissä yleisesti vääräksi tuomioksi julistettu aikasakko semifinaalissa pudotti Rytkösen ulos finaalista.

Kouvolan hyvin sujuneen viikonlopun jälkeen Rytkösen oli tarkoitus osallistua vielä Espanjan, Belgian ja Saksan osakilpailuihin, mutta Espanjan kaksi osakilpailua jäivät väliin Jani Paasosen tiimin kalustomurheiden takia ja Belgia, sekä Saksa puolestaan peruuntuivat koronapandemian keskellä kokonaan. Selvää on, että äärimmäisen pitkän odotuksen jälkeen paluu MM-sarjaan maistuu Rytköselle enemmän kuin hyvältä.

– Onhan tämä iso helpotus, kun pääsee taas pitkästä aikaa ajamaan ja mukaan isojen poikien karkeloihin. Hieno juttu, että saimme asiat varmistumaan. Luvassa on tietysti uusia ratoja ja myös auto, sekä tiimi ovat uusia. Paljon varmasti opetellaan ja harjoitellaan, mutta joskus sekin on tehtävä, Rytkönen sanoo.

Rallicrossin MM-sarjan kuljettajakokoonpano kauden avausosakilpailuun muotoutuu kovaa vauhtia ja tällä hetkellä Rytkönen tulee saamaansa vastaansa ainakin sellaiset MM-sarjan konkarit kuin rallicrossin kolminkertainen maailmanmestari Johan Kristoffersson, Hansenin veljekset Timmy ja Kevin, Timo Scheider, sekä suomalaisen GRX-SET-tiimin kova kolmikko Niclas Grönholm, Krisztian Szabo ja Timur Timerzyanov.

– Tärkeintä olisi saada ehjät ajot ja mahdollisimman paljon kilometrejä ja dataa alle. Tietysti se on tärkeää, ettemme olisi ihan jaloissa, vaan voisimme pitää jonkinlaista vauhtia yllä. Se olisi ykköstavoite, ei niinkään sijoitus. Toki aina olisi kiva olla finaalissa, mutta en ota siitä paineita. Koitetaan enemmänkin saada kaikki pelaamaan ja osumaan kohdilleen. Kyllä se tulos tulee sieltä jos on tullakseen, Rytkönen muistuttaa.

 

Juha Rytkönen taituroi Betomik Racingin Fordilla Oulussa kaksi palkintosijoitusta (Kuva: RPF).

 

 

“Kolmaskin sija tälläisessä porukassa on hyvä”

Rytkösen ja Betomik Racing -tiimin yhteistyö käynnistyi kilpailujen osalta kesäkuun alussa, Oulussa ajetuilla RallyX Nordic -sarjan kauden viidennellä ja kuudennella osakilpailulla. Lauantain kilpailussa Rytkönen selvitti tiensä aina finaaliin asti ja sijoittui toiseksi, vaikka alkuerissä sijoitus olikin vasta kymmenes ja sen myötä lähtöpaikka semifinaalissa löytyi vasta kolmannesta rivistä ja viidennestä ruudusta.

Kilpailun jälkeen Rytkönen sanoi UrheiluUutiset Motorsportin haastattelussa, että tarkoituksena on vielä illan myöhäistunteina käydä tilannetta tarkemmin läpi ja löytää autoon vieläkin paremmat säädöt seuraavan päivän kilpailuun. “Ylityöt” tuottivatkin tulosta, sillä sunnuntaina Rytkönen oli alkuerissä kolmas, hoiti semifinaalilähtönsä tyylillä kakkosruudusta startaten ja finaalista tuloksena oli viikonlopun toinen palkintosijoitus, sijoituksen ollessa kolmas.

– Kyllä me siinä (lauantai-iltana) vähän puitiin asioita ja sunnuntaina aamulla kokeiltiin vielä vähän isompaa muutosta autoon. Se meni kyllä oikeaan suuntaan ja saatiin heti hyvä fiilis. Ajat olivat heti parempia ja sunnuntai oli tasaisempi päivä kuin lauantai. Vielä kun saataisiin pari kymmenystä kierrosajoista pois, niin oltaisiin ihan tuntumassa, Rytkönen pohti menestyksekkään Oulun viikonlopun jälkeen.

Rytkönen oli Oulussa lajilegenda Kristofferssonin ohella ainoa kuljettaja, joka ylsi viikonlopun molemmissa kilpailuissa kolmen parhaan joukkoon.

– Sunnuntain kilpailussa sain ajettua puhtaat alkuerät, samoin semifinaali ja finaali sujuivat hyvin. Muutamia virheitä tuli tehtyä, mutta niitä tulee tälläisen päivän aikana kaikille. Tietysti ne pitäisi saada minimoitua. Kohtuu tyytyväinen olen tämän päivän suoritukseen. Kaikki toimi tosi hyvin hyvin ja onnistuttiin koko porukkana erittäin hyvin, Rytkönen kehui.

Rytkönen on urallaan osallistunut nyt neljään kansainväliseen rallicross-kilpailuun ja niistä kolme on päättynyt palkintosijoitukseen. Oulussa sunnuntain kilpailussa kaukana ei ollut sekään tilanne, että suomalaiskuljettajat Grönholmin ja Rytkösen johdolla olisivat napanneet finaalista kaksoisvoiton ja Rytkönen olisi ensimmäistä kertaa kukistanut Kristofferssonin. Nyt kaksikon välinen aikaero maalissa oli vajaa sekunti.

– Näytti jo, että ajettaisiin kakkossijasta, mutta pari virhettä veivät aikaa. Ne virheet kun olisi saanut pois, niin sitten olisin ollut finaaliajoon tosi tyytyväinen. Mutta kolmaskin sija tälläisessä porukassa on hyvä, kaksi kovaa äijää kuitenkin edessä. Niclas ja Johan ajavat MM-sarjaa, ovat siellä kärkimiehiä ja toinen vielä kolminkertainen maailmanmestari. Ei se ihan helppoa ole, että niiden edelle pääsisi, Rytkönen muistutti.

Rallicrossin MM-sarjan kauden avausosakilpailu ajetaan Barcelonassa, Espanjassa 23.-24. heinäkuuta.

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Rytkösen kommentit MM-sarjasta: Tiedote

 

Rytkönen yhteistyöhön Betomik Racingin kanssa, Oulu kutsuu – “Mieletön fiilis”

Ennätyspitkä päivä Oulussa, Rytköseltä komea taistelu – “Puoli 11, aika rankkaa”

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com