ADAC GT Masters -sarjan viides osakilpailuviikonloppu kisattiin Itävallan Red Bull Ringillä. Elias Seppänen oli viikonlopun molemmissa starteissa palkintokorokkeella.
Landgraf Motorsportin Mercedes-AMG -kuljettajat Elias Seppänen ja saksalainen Tom Kalender ottivat Itävallan Red Bull Ringillä ison harppauksen mestaruustaistelussa.
Lauantaina Kalenderin aika-ajo ei osunut ihan täydellisesti. Punalippujen tullessa radalle jäi Kalenderin viimeinen nopein kierros ajamatta. Kuljettajaparin sijoitus oli 12. Kilpailussa Kalender ja Seppänen pystyivät nousemaan lopulta kolmansiksi.
– Pyrimme keskittymään ainoastaan omaan kisaamme, emmekä seuranneet pahimpien haastajiemme menoa. Oli totta kai upeaa, että pystyimme kasvattamaan pistejohtoa, Seppänen totesi sarjan sivuilla.
Kärkeen ja karkuun
Sunnuntain aika-ajossa Seppänen ajoi paalulle. Itse kisassa startti onnistui ja sarjan hallitseva mestari onnistui pitämään kärkipaikkansa lähdön jälkeen. Alain Valente Ferrarilla ja Maxime Oosten pysyivät seuraavilla sijoilla, mutta olivat iskuetäisyydellä.
Pakollisen varikkopysähdyksen jälkeen Kalender hyppäsi Mercedes-AMG:n puikkoihin ja piti autokunnan porukan keulilla.
Kun kilpailua oli jäljellä noin seitsemän minuuttia, kisa keskeytettiin punaisilla lipuilla. Neulansilmän jarrutuksessa Johannes Kapfinger osui Porschellaan Hubert Hauptin Mercedekseen perään, joka kimposi vauhdilla seinään. Haupt ei onneksi loukkaantunut tilanteessa.
Näin ollen voitto Seppäselle ja Kalenderille, jotka vankistivat entisestään asemiaan sarjan kärjessä.
– Olen iloinen, että pystyimme voittamaan Ferrarin tiukassa kamppailussa ja uskon, että pystymme puolustamaan mestaruutta, Seppänen riemuitsi kisan jälkeen.
16-vuotias Kalender oli myös taistelumielellä kaksikon napattua kauden neljännen voiton.
– Haluan voittaa mestaruuden ja kaikki tehdään sen eteen. Tiimiltä hyvää työtä ja aikaisemmat tulokset antavat meille tarvittavaa luottoa tekemiseen.
Toiseksi kisassa ajoi Emil Frey Racingin kaksikko Jean-Luc D´Auria ja Alain Valente Ferrari 296 GT3:llä. Palkintokorokkeen täydensi FK Performancen Leon Köhler ja Maxime Oosten BMW M4 GT3:llä. Saksalalainen Köhler ja hollantilainen Oosten ovat sarjan kokonaispistetilanteessa Kalenderin ja Seppäsen lähimmät uhkaajat.
Seppäsellä ja Kalenderilla on nyt kasassa 203 pistettä. Köhler ja Oosten ovat kaksikkoa 29 pistettä perässä, mutta mestaruustaistelun kannalta mitään ei ole vielä ratkaistu.
Viikonloput tulokset kokonaisuudessaan löydät TÄÄLTÄ.
ADAC GT Masters -sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan Saksan Hockenheimin radalla 18.- 20. lokakuuta.
Red Bull Ringin kisan koosteen voit katsoa ohesta.
