Ratamoottoriveneiden SM-sarja saatiin viikonloppuna päätökseen, kun GT10- ja GT15-luokkien viimeiset startit ajettiin Kotkassa. Kummassakin luokassa nähtiin lopulta varsin suvereenit näytökset.
GT10-luokassa ennakkoon odotettiin, että kovinta vauhtia pitäisi Valter Laine, joka oli edellisessä osakilpailuviikonlopussa Imatralla voittanut kummatkin osakilpailut. Laine teki selvää jälkeä ajamalla kaikkien kuuden erälähdön ykköseksi.
Lue lisää: Tuplavoittajien juhlat Imatralla – pikkuluokissa vahvaa dominointia
Kotkassa Laineen tahti jatkui yhtä vakuuttavana. Lauantain kahdesta erästä napsahti kaksi voittoa ja sunnuntaina saldoon lisättiin kaksi erävoittoa lisää. Viikonlopun kakkoseksi ajoi Edith Sederholm, joka oli lauantain erissä kolmas, mutta paransi vauhtiaan sunnuntaille ottamalla kaksi kakkossijaa.
Luokan tulokset menivät sen verran mukavasti ristiin, että kolmanneksi nousi Rianna Roms, vaikka hän oli ensimmäisessä erässä vasta seitsemäs. Aarni Pöntinen avasi viikonlopun vahvasti olemalla ensimmäisessä erässä toinen, mutta sen jälkeen tuloskäyrä oli laskeva ja kokonaispisteissä neljäs.
Ennakkosuosikki piti pintansa
GT15-luokassa suurin ennakkosuosikki oli Laineen tavoin kummatkin osakilpailut Imatralla voittanut Toni Kade. Nuorukainen oli Kotkassa jälleen omaa luokkaansa voittamalla kaikki neljä erää. Omaa kieltään kertoo myös sekin, että jokainen erävoitto tuli varsin selkeällä marginaalilla.
Ainoastaan päätöerässä Joni Inkinen pääsi reilun neljän sekunnin päähän, mutta Kadelle kakkossijakin olisi riittänyt varmistamaan osakilpailuvoiton. Viikonlopun kakkonen oli Inkinen, joka ajoi Kaden perässä toisena ruutulipulle kaikissa neljässä erässä.
Viikonlopun kolmas oli Adele Servin. Hänen kisansa lähti hieman nihkeästi käytiin, sillä Servin oli ensimmäisen erän kuudes, mutta sen jälkeen napsui kolme kolmossijaa, jotka riittivät nostamaan sijoitusta.
Kotkan kisan tulokset kokonaisuudessaan löydät TÄÄLTÄ.
