MOTORSPORT

Suomalaislupaus mukaan EM-avaukseen

Leevi Lassila ja kartanlukija Antti Linnaketo osallistuvat 12.-14.4. ajettavaan ERC Rally Hungary EM-osakilpailuun. Veszpremin sorateillä ajettava kilpailu avaa rallin EM-sarjan.

Rallin SM3-luokkaa kolmen osakilpailun jälkeen maksimipistein johtava Leevi Lassila suuntaa onnistuneen talvikauden jälkeen Unkariin. Lassilalle kyseessä on uran toinen EM-osakilpailu. Unkarin osakilpailuun Lassila osallistuu Junior ERC -luokassa. Lassilan suunnitelmissa ei ole kuitenkaan ajaa täyttä Junior ERC -sarjaa.

– Hyvällä fiiliksellä lähdetään jälleen ulkomaankilpailuun. Tällä kertaa ollaan mukana junnuluokassa. Koko sarjaa ei ole tarkoitus ajaa, mutta suunnitelmissa on vielä toinen osakilpailu tälle vuodelle, Lassila paljastaa tiedotteessaan.

Lassila osallistuu kilpailuun omalla kalustollaan. Erilaisiin olosuhteisiin sekä uuteen renkaaseen nuorukainen pääsee hakemaan tuntumaa kisaviikolla kilpailunjärjestäjän testeissä. Kilpailu alkaa perjantai-iltana ajettavalla yleisöerikoiskokeella. Lauantaina sekä sunnuntaina ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta. Erikoiskoekilometrejä rallissa kertyy yhteensä 192.

– Päätettiin, että ajetaan kilpailu omalla kalustolla. Olosuhteet ja Hankookin rengas, jolla junnuluokassa täytyy ajaa tuovat varmasti haastetta. Keskiviikkona saadaan kuitenkin ajettua testiä.

Lassilan matka jatkuu rallin jälkeen vielä Kroatiaan. Kroatiassa tarkoituksena on nuotittaa Kroatian MM-rallin reitti.

– Aikataulujen ja sijainnin puolesta Kroatian MM-rallin nuotittaminen onnistuu sopivasti, joten päätettiin yhdistää se samaan reissuun. Tavoitteena on tutustua asfaltilla nuotittamiseen sekä rallin reittiin.

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com