MOTORSPORT

Suomen MM-ralli ja WRC2: Huttunen seuraamassa Lapin jalanjälkiä – “Enpä ole tuollaista edes ajatellutkaan”

Suomen MM-rallissa WRC2-luokassa koettiin dramatiikkaa Päijälän erikoiskokeella aamupäivällä, kun luokkaa johtanut Ole Christian Veiby ajoi rajusti ulos ja joutui keskeyttämään. Näin ykköspaikalle nousi uransa ensimmäistä MM-rallia ajava Jari Huttunen, joka on kovaa vauhtia matkalla samaan saavutukseen, johon Esapekka Lappi ylsi vuosina 2015 ja 2016.

Ole Christian Veibyn lauantai ei käynnistynyt norjalaisen haluamalla tavalla, kun aamun ensimmäisellä erikoiskokeella Pihlajakoskessa Jari Huttunen oli 6,9 sekuntia nopeampi kaventaen Veibyn johtomarginaalin 5,5 sekuntiin. Seuraavalla erikoiskokeella Päijälässä Veibyn voittotaistelu päättyi rajuun ulosajoon, kun Skoda lipsahti metsän puolelle, nelisen kilometriä startin jälkeen.

– Oikealle kääntyvä mutka, joka lähtee vähän alaspäin. Siihen tullaan aika reippaasti. En tiedä mitä on käynyt ja onko kuinka monta kertaa pyörinyt ympäri. Mutta olihan se auto aika pahan näköiseen kuntoon mennyt. Harmi, että ajoi ulos, olisi ollut kivaa ajaa kilpaa niin “OC:ta”, kuin Camilliakin vastaan, Huttunen kommentoi.

Samalla hetkellä, kun Huttunen huomasi Veibyn olevan ulkona, niin suomalaiskuljettaja tiesi nousseensa luokkajohtoon. Keskittyminen toki kuitenkin säilyi siinä olennaisessa.

– Ei siinä kohtaa oikein käynyt mielessä mitään. Sitä vaan koittaa ajaa hyvän ajon maaliin asti. Se tosin oli vähän huono, että siinä ehti miettiä sitä asiaa ennen Ouninpohjaa ja se meni sitten aika huonosti, Huttunen myönsi.

Selivaara logo 2017

“Täytyy yrittää pitää järki mukana”

Ouninpohjan (EK16) ensimmäisellä ajokerralla Huttunen hävisi pohja-ajan tehneelle Eric Camillille 4,3 sekuntia ja toiseksi noussut ranskalainen oli nyt 15,2 sekuntia Huttusta perässä. Saalahden lyhyen erikoiskokeen (EK17) jälkeen kuljettajat saapuivat päivähuoltoon ja tässä kohtaa Huttusen ja Camillin ero oli 13,4 sekuntia. Huttusen mukaan kaasua ei parane kuitenkaan alkaa vielä suuremmin nostelemaan.

– Ei voi ruveta varmistelemaan. Vähän harmittaa nuo Ouninpohja ja Saalahti, että ne ajettiin tosi hiljaa ja sitä rytmiä ei sitten tahtonut oikein löytyä. Ne ei tullut millään tapaa hyvin, Huttunen harmitteli.

Saalahdessa ja Ouninpohjassa Camilli ajoi luokan pohja-ajan ja on kaventanut eron Huttuseen nähden nyt jo 7,5 sekuntiin. Ouninpohjan toisella ajokerralla Huttunen joutui jälleen pettymään suoritukseensa tällä maailman kuuluisimmalla erikoiskokeella.

– Teimme yhden ison virheen. Pyörähdimme ja menetimme aikaa, tuloksissa 4,8 sekuntia Camillille hävinnyt Huttunen kommentoi erikoiskokeen maalissa.

Aiemmin päivän huoltotauolla Huttunen muistutti, mahdollisen luokkavoiton noustessa puheenaiheeksi, että hän on tässä rallissa ajamassa kokemusta ja ei niinkään edes ajattele tulosta.

– Eipä sillä sijoituksella niinkään ole minulle merkitystä. Enemmänkin sitä, että saa nelivetokokemusta ja oppii autosta vieläkin enemmän, Huttunen täräytti.

WRC2-luokan kahtena edellisenä vuonna Suomessa on voittanut Esapekka Lappi, joka ajaa tällä hetkellä samaisen kilpailun yleiskilpailun ylivoimaisessa johdossa. Kun esitän tämän faktan Huttuselle ja pohdin ääneen ajatusta, että missä Huttunen ajaa vuonna 2019 eli ikään kuin Lappi nyt samassa tilanteessa, niin pohdinta saa Huttusen hymyilemään.

– Enpä ole tuollaista edes ajatellutkaan.

Mutta vaikka sanoit hetki sitten, että sijoituksella ei niinkään ole väliä, kunhan kokemusta kertyy, niin voittajana on kuitenkin tarkoitus ajaa maaliin sunnuntaina?

– Tietysti. Mutta täytyy yrittää pitää järki mukana, Huttunen päätti.

WRC2-luokan tilanne 19/25 ek:n jälkeen

1) Jari Huttunen (Skoda) 2.03.36,0 *
2) Eric Camilli (Ford) + 7,5
3) Teemu Asunmaa (Skoda) + 1.24,0
4) Quentin Gilbert (Skoda) + 1.37,1 *
5) Tom Cave (Hyundai) + 2.50,7 *
6) Hiroki Arai (Ford) + 3.40,1 *
7) Max Vatanen (Ford) + 4.24,2
8) Osian Pryce (Ford) + 4.56,9 *
9) Simone Tempestini (Citroen) + 5.56,6 *
10) Jari Kihlman (Hyundai) + 6.48,4

Huttusen keskinopeus: 118,2 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Camilli 7, Veiby 7, Huttunen 4, Nordgren 1

* = Kilpailee Suomen MM-rallissa WRC2-luokan MM-pisteistä

 

 

Teksti: Jari Hotti, Jyväskylä – Twitter: @JariHotti

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com