Takarivistä koko joukon ohi – Jesse Silvasti järjesti huiman nousun Oulussa

Jesse Silvasti ajoi komeaan voittoon rallicrossin SM-sarjan autokrossiluokassa Oulussa. 24-vuotiaan suonenjokelaisen kilpailupäivä oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta Silvasti nousi B-finaalin kautta A-finaaliin ja ajoi lopulta takarivistä koko luokan voittoon.

Voitto oli Silvastille kauden toinen ykkössija. Kouvolassa hän ajoi voittoon, Härmässä hän sijoittui toiseksi ja Hyvinkäällä hän jäi keskeytyksen takia viidenneksi. Oulun onnistuminen nostaa Silvastin entistä vahvemmin mukaan mestaruustaisteluun, kun kuuden osakilpailun sarjasta on jäljellä kaksi kilpailua.

– Olen kyllä tavallaan tosi yllättynyt. Ei oikein vielä tajua, että voitti, kun alkuerät olivat niin hankalat. Tuntui, ettei ensimmäisestä eikä toisestakaan tullut oikein mitään, Silvasti sanoi tiedotteessaan.

Kahdessa ensimmäisessä alkuerässä lähtöjen kanssa oli ongelmia, eikä vauhtia löytynyt odotetulla tavalla.

– Kolmannessa alkuerässä olisi varmasti tullut hyvä aika ja olisi voinut saada suoran A-finaalipaikan, mutta kilpakumppani osui takakonttiin. Siitä pyörähdys ja se alkuerä meni siinä.

Alkuerien jälkeen Silvastin sijoitus riitti B-finaaliin, josta kaksi parasta kuljettajaa eteni A-finaaliin. Tilanne vaati suonenjokelaiskuljettajan mukaan nopeaa nollaamista. B-finaalissa Silvasti ajoi voittoon ja selvitti tiensä päivän päälähtöön. A-finaaliin Silvasti starttasi takarivistä.

– A-finaalissa onnistunut lähtö ja pääsin kolmanneksi. Kaverit menivät onneksi edeltä lisälenkille, joten pääsin itse ajamaan kaksi ja puoli kierrosta ihan puhtaalla radalla – ja puhtaalla tuulilasilla, kun ei tarvinnut ajaa kenenkään perässä sadekelillä. Se oli ehkä avain voittoon.

– Katsoin pääsuoralla, että vielä on kaksi kierrosta. Jotenkin tuli heti sellainen fiilis, että saatan voittaa tänään. Varsinkin vesikelillä Escort oli valtavan hyvä.

Taistelu mestaruudesta tiukkenee

Autokrossin SM-sarjakärki Rolle Ikäheimonen sijoittui Oulussa kolmanneksi, joten Silvasti sai kurottua piste-eroa. Autokrossiluokan mestaruudesta taistelevat nyt ennen kaikkea Ikäheimonen, Silvasti ja Oulun kisassa toiseksi sijoittunut Pauli Turpeinen.

– Aika mielenkiintoiset kaksi viimeistä kilpailua tulee. Rolle ja Pauli ovat hyviä kuskeja ja heidän kanssaan on mukava ajaa kilpaa. Kilvanajo on ollut rehtiä ja siistiä. Ja niin sen pitääkin olla, kun kilpaillaan SM-mitaleista.

Rallicrossin SM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua 22. elokuuta Honkajoella, ja kauden päätös ajetaan 5. syyskuuta Jalasjärvellä. Molemmat radat ovat Silvastille mieluisia, ja erityisesti Jalasjärvi kuuluu hänen suosikkeihinsa.

– Jalasjärvi on yksi lempiradoistani ja Honkajoki tulee hyvänä kakkosena. Molemmat ovat tosi hyviä ja mukavia ratoja. Varmasti tulee mielenkiintoiset kilpailut.

Ennen Honkajoen kilpailua Silvasti toivoo pääsevänsä testaamaan Escortia.

– Jos päästäisiin vielä käymään testillä Honkajoella, se auttaisi paljon. Siellä ei ole tullut paljon testiä ajettua, joten olisi hyvä päästä tutustumaan rataan vielä paremmin.

Rallicrossin SM-sarjan epävirallinen pistetilanne neljän ajetun osakilpailun jälkeen:

Autokrossi

1. Rolle Ikäheimonen 77 p.
2. Jesse Silvasti 71 p.
3. Pauli Turpeinen 55 p.