Tani toiseksi kartingin Champions of the Future -kilpailussa

Kimi Tani ajoi hienosti toiseksi Champions of the Future -kilpailun KZ2-luokassa. Kilpailu toimi MM-esikilpailuna ja itse MM-kilpailut ajetaan tulevana viikonloppuna. Tani on ajanut koko kauden KZ2-luokassa, mutta nousee KZ-luokkaan tavoittelemaan menestystä MM-kilpailuissa.

Tani varmisti samalla radalla Italian mestaruuden kaksi viikkoa sitten, eikä vauhti ollut hävinnyt mihinkään Tanin kellottaessa kärkiaikoja harjoituksissa.

– Kyyti oli edelleen hyvää treeneistä lähtien ja aika-ajon sijoitus oli oman ryhmän nopein ja koko porukan toiseksi nopein. Olin myös molemmissa warm upeissa nopein.

– Alkuerät ajettiin ajatuksella, että me ajetaan nyt vain minimiä, mitä tarvitsee. Eli jokaista erää ei tarvitse voittaa tai olla nopein kierrosaika, vaan koko viikonloppu rakennetaan sunnuntaita varten. Tuloksellisesti olin jokaisessa erässä kolmen joukossa ruutulipulla, Tani kertoo tiedotteessaan.

Sunnuntain Super Heatissa Tani ajoi niin ikään voittoon, mutta etupuskurista tullut aikasakko pudotti finaalin lähtöpaikan eturivistä ruutuun kuusi.

– Finaalin lähtö oli ihan ok ja tarkoitus oli päästä nopeammin kilpakumppaneista ohi, koska tiesin että heidän vauhtia ajamalla kärki karkaa. Päästyäni ohi ajoin kärkeä kiinni ja saavutin toisena olevan kuljettajan nopeasti ja ohitus sujui helposti.

Kisan johtaja oli jo kerennyt yli neljän sekunnin päähän, joten mitään ei ollut enää tehtävissä.

– Tässä vaiheessa muutettiin hyökkäysmoodi takaisin minimisuorituksen tekemiseen, ei ollut mieltä jahdata viimeisille kierroksilla ja riskeerata koneen ja renkaiden kestävyyttä, riitti kun ajoi juuri sen verran kovempaa, että takana ajavat eivät pääse saavuttamaan.

– Kokonaisuudessaan hyvä viikonloppu ja hyvä valmistautuminen ensi viikonlopun MM-kilpailuun, Tani jatkaa.

Kiireellä Audi-testeihin

Tanin valmistautuminen KZ-luokan MM-kilpailuun ei mene lepäillessä, vaan Audin ratissa. Aikataulullisesti kaksi testipäivää kartingin MM-kilpailuviikolle tuottaa omat haasteensa, mutta vaihtoehtoisia päiviä ei kalenterista löytynyt.

– Joo, kiirettä pitää, sillä maanantaina pitää olla jo Tšekin Brnossa testaamassa Audin RS3 LMS -autoa Aditis Racingin väreissä. Tämä mahdollisuus realisoitui meille kesäkuussa Italian ACI-kisan voiton jälkeisenä viikkona.

– Aikataulu on toki kiireinen, maanantai-iltana kello 18 tulee olla ratahotellilla tapaamassa muut kuljettajat ja tiimin jäsenet. Ohjelmassa on kaksi todella intensiivistä päivää, josta onkin jo kiire takaisin italiaan ja KZ-luokan MM-kilpailuihin. Lentokoneella mennään mutta autolla pitää tulla takaisin, jotta kerkeän radalle treenipäivälle, se voi vähän väsyttää torstaina, mutta murehditaan sitä sitten, Tani päättää.