Tanille hyvä startti Italian mestaruussarjassa

25.4.2024 / 11:27

[ A- ] / [ A+ ]

Kartingkuljettaja Kimi Tani ajoi Italian mestaruussarjassa KZ2 U18 -luokan ensimmäisessä startissa toiseksi.

Riihimäkeläinen 14-vuotias Kimi Tani on rakentanut kansainvälistä karting-uraansa määrätietoisesti jo muutaman vuoden ajan. Viime kaudella OK-Junior -luokassa ajanut Tani teki taustajoukkojensa kanssa syksyllä 2023 ison päätöksen hypätä OK-luokan yli suoraan KZ2-luokkaan. Kyseessä on 125-kuutioisten vaihteellisten kartingautojen luokka, joka valmistaa parhaiten kuljettajia pikkuformuloihin.

Harppaus on suuri, sillä KZ2-luokassa ajaa jopa kaksi kertaa Tania vanhempia ammattikuljettajia. Päätöksen takana on kuitenkin harjoittaa kuljettajaa vaihteisiin ja vaihtamiseen ja sitä kautta olla valmiimpi siirtymään lähitulevaisuudessa F4-sarjaan.

– Kävimme viime kauden jälkeen monia vaihtoehtoja läpi ja päädyimme siirtymään KZ-luokkaan. Harppaus on suuri ja sen toki tiedostamme, mutta kun pitkäntähtäimen tavoitteena on ajaa formuloita, koimme että nyt on aika alkaa valmistautumaan ja valmentautumaan siihen, Tani kertoo tiedotteessaan.

Tani ajaa italialaisessa LA Motorsport -tiimissä ja ohjelmassa on ainakin alkukaudesta Italian mestaruussarjan kilpailuita, ennen kuin lopullinen kilpailukalenteri lyödään lukkoon. Italia on kartingin suurmaa, jonka johdosta myös maan kansallinen mestaruussarja on maailman kovatasoisin.

Sarjan ensimmäinen osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Triscinan radalla Sisiliassa. Maltillisista tavoitteista huolimatta Tani yllätti monet ajaen KZ2 U18 -sarjan viikonlopun ensimmäisessä finaalissa toiseksi.

– Oli kokonaisuudessaan hyvä viikonloppu, vaikka parannettavaakin jäi. KZ-luokassa lähdetään paikaltaan niin kuin formuloissakin ja tämä teetti paljon haasteita alkuerissä kokeneempia kuskeja vastaan. Tekemällä kuitenkin oppii.

Varsinaiseen ajamiseen Tani pääsi nopeasti kiinni.

– Löysin hyvän rytmin ja vauhdin harjoituksissa, ja kellotin nopeimpia aikoja. Sama meno jatkui myös kisa-aamun lämmittelyssä, mutta aika-ajossa jäin ruuhkaan ja jouduin tyytymään 4. lähtöruutuun alkueriin. Viimeisessä erässä oli ahdasta ja väistettiin osumia nurmikon kautta, joten lähtöruutu finaaliin vasta 13.

Toiseen finaaliin Tani pääsi starttaamaan ruudusta kolme, mutta kisa päättyi keskeytykseen jo muutaman kierroksen jälkeen.

U18-sarjan pisteissä Tani on kahden startin jälkeen neljäntenä. Koko KZ2-luokassa hän on seitsemäntenä.

Onnistunut ensiesiintyminen Italian mestaruussarjassa herätti positiivista pöhinää Tanin ympärillä. Kilpailukalenteri on vielä suhteellisen auki jatkon kannalta, mutta tarkoituksena on ajaa niin paljon kovia kilpailuja kuin mahdollista.

– Nyt on pieni tauko, joten istutaan alas ja mietitään kauden jatkoa. Koitamme rakentaa hyvän, toimivan ja realistisen kilpailukalenterin kaudelle 2024. Ajetaanko pelkästään Italiassa vai saadaanko mukaan myös SM-sarjan kilpailuja, jää vielä nähtäväksi, Tani päättää.

Italian mestaruussarja jatkuu 17.-19. toukokuuta La Concan radalla.


Facebook kommentit