Trogen taisteli painajaismaisen alun jälkeen neljänneksi – “Melko tyytyväinen”

1.5.2019 / 08:09
Sami-Matti Trogenille kauden avaus toi neljännen sijan (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Sami-Matti Trogenin uran toinen kausi rallicrossin RX2-sarjassa käynnistyi neljännellä sijalla viime viikonloppuna Barcelonassa, Espanjassa ajetussa kauden avausosakilpailussa.

Viime kaudella rallicrossin RX Academyn mestaruuden voittanut Sami-Matti Trogen, 16, ajoi akatemian lisäksi viime vuonna myös kuusi osakilpailua RX2-sarjaa ja kolmesta viimeisestä osakilpailusta tuli yhtä monta finaalipaikkaa, kohokohtana tottakai Ranskasta tullut komea toinen sija.

Vaikka Trogen onkin jälleen kerran sarjan nuorin kuljettaja, niin siitä huolimatta lohjalaiselta Set Promotion -tallin kuljettajalta odotetaan tällä kaudella menestystä, eikä vähiten viime kauden onnistumisten takia. Barcelonassa, Espanjassa viime viikonloppuna ajetussa kauden avausosakilpailussa vapaat harjoitukset osoittivat välittömästi, että Trogen taistelee ehdottomasti kärkisijoista, vauhti kun riitti heti neljänteen sijaan.

Ensimmäinen alkuerälähtö oli kuitenkin Trogenille kuin toteutunut painajaisuni. Matka keskeytyi ennen ruutulippua, kun auto pyörähti katon kautta ympäri ja jäi radan varteen. Tuloksena 13. eli viimeinen sija.

– Ajoin edellä ajavan perässä ja en huomannut, että rengasvalli oli hieman liikkunut ulos päin. Se tuli vähän silmille ja ajoin suoraan päin, Trogen kuvaili tapahtunutta.

Oli selvää, että tässä kohtaa Trogenin talli joutui koville, koska auto piti luonnollisesti saada kuntoon seuraavaan alkuerälähtöön mennessä. Ja siinä Set Promotion myös erinomaisesti onnistui, tosin aivan sataprosenttiseen iskuun autoa ei saatu, mutta siitä huolimatta Trogen taituroi lauantain toisesta alkuerästä viidenneksi nopeimman ajan.

– Viikonloppu oli melko hyvä selviytyminen pyörähdyksen jälkeen. Kundit teki hienoa työtä, jotta auto saatiin korjattua ennen toista alkuerää. Se ei ollut täydellinen, joten heidän piti työskennellä lujasti lauantai-iltana, jotta se saatiin samaan kuntoon kuin kisaviikonlopun alussa, Trogen taustoitti.

Ja jos oli lauantai lähtenyt alkuerien osalta Trogenilla heikosti käyntiin, niin sunnuntaina ajettu kolmas alkuerä olikin sitten ihan eri maata. Trogen ajoi kuin hurmiossa, auto toimi ja tuloksena oli koko porukan toiseksi nopein aika. Kun neljäs ja viimeinen alkuerä toi seitsemänneksi nopeimman ajan, niin Trogen nousi kokonaistilanteessa sunnuntaina kuusi sijaa ylöspäin, lauantain 13. sijalta aina viidenneksi asti.

– Olin tyytyväinen, että pääsin viidenneksi erien jälkeen. Semifinaalit oli ok, mutta vauhti ei aivan riittänyt kaikkien autojen lyömiseen, omassa semifinaalilähdössään kolmanneksi Oliver Erikssonin ja Jesse Kallion jälkeen sijoittunut ja sitä kautta finaaliin selviytynyt Trogen sanoi.

Finaalin startin jälkeen Trogen putosi jopa viimeiseksi, eli kuudenneksi, mutta nuorukainen taisteli tiensä lopulta aina neljänneksi asti. Toinen sija jäi vain sekunnin ja kolmas sija 0,7 sekunnin päähän.

– Finaali oli melko hyvä. Minulla oli huono lähtöpaikka, mutta teimme muutamia muutoksia auton asetuksiin ja saatiin hyvä vauhti. Olin aavistuksen liian varovainen startissa, joten tipahdin viimeiseksi ensimmäisellä kierroksella. Sain kiinni muutaman auton, jotka ohitin, joten olen melko tyytyväinen. Nyt katseet suunnataan seuraavaan kisaan Belgiassa, Trogen päätti.

RX2-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Spa’n radalla Belgiassa 11.-12. toukokuuta.

Barcelonan finaalin tulokset

1) Oliver Eriksson (SWE) 4.51,495
2) Fraser McConnell (JAM) 4.54,535
3) Jesse Kallio 4.54,892
4) Sami-Matti Trogen 4.55,550
5) Vasiliy Gryazin (RUS) 4.56,619
6) Damien Meunier (FRA) 4.57,989

Pistetilanne 1/7 osakilpailua

1) Oliver Eriksson (SWE) 30
2) Fraser McConnell (JAM) 26
3) Jesse Kallio 23
4) Vasiliy Gryazin (RUS) 20
5) Sami-Matti Trogen 19
6) Damien Meunier (FRA) 16

Lue myös! Kalliolla huikea debyytti, heti palkintopallille – “Vauhti tulee parantumaan vielä tästä” (1.5.2019)

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit