Uusi käänne Indy-saagassa – Aatola matkustaa Amerikkaan

Tero Palmrothin johtamaan Indy Junior Academy Suomi-USA -hankkeeseen valittiin uusi kuljettaja, joka lähtee marraskuussa Amerikkaan. Paikan lunasti 15-vuotias Vilho Aatola, joka oli alun perin varasijalla.

Vuonna 2023 Suomeen on perustettu Indy Junior Academy Suomi-USA -hanke, joka on etsinyt suomalaisia, lahjakkaita ja motivoituneita 13-16-vuotiaita kilpa-ajajia tavoitteena viitoittaa heille tie kohti amerikkalaista moottoriurheilumaailmaa.

Akatemian ensimmäiseksi kuskiksi valittiin Martti Ritonen, mutta tamperelaiskuskilla ja akatemialla oli sopimusteknisiä epäselvyyksiä. Lopulta Ritonen päätti luopua osallistumisestaan hankkeeseen. Aatola oli tässä vaiheessa niin sanotusti varasijalla, mutta muutosten takia paikka varsinaiseksi kuljettajaksi aukeni.

Lue lisää: Kotimainen Indy-projekti vastatuulessa – Testikuski lopetti yhteistyön

Aatola perheineen tapasi perustajäsen Tero Palmrothin kanssa, jolloin sovittiin ensimmäisestä testimatkasta, joka tehdään vielä tämän vuoden marraskuussa.

– Neuvotteluissa Teron kanssa olemme olleet koko ajan samalla viivalla. Olimme tosin jo henkisesti valmistautuneet, että Vilho pääsisi testeihin, Anne Aatola kertoi Helsingin Sanomille.

Matka suuntautuu Teksasiin, jossa pitää majaansa DEForce Racing -tiimi. Tiimiä johtavat legendaariset David Martinez and Ernesto Martinez. Alkujaan Indy-sarjaan pyrkivän suomalaisnuoren piti ajaa testit Jay Howarthin tallin autolla Chicagossa.

– Kyseessä on monivuotinen hanke, jonka taustalla toimii kokeneita urheilun ja moottoriurheilun ammattilaisia Suomesta ja Yhdysvalloista.

– Aatola on lahjakas, nuori kuljettaja, jonka arvomaailma ja taustat ovat kunnossa. Tämä antaa hyvän pohjan hankkeen onnistumiselle ja jatkolle, summaa Palmroth akatemian tiedotteessa.

Indy Junior -akatemian tukijoihin kuuluu nimekkäitä henkilöitä, kuten autourheilumesenaatti Antti Aarnio-Wihuri, entinen Suomen suurlähettiläs Jukka Valtasaari ja HJK:n entinen toimitusjohtaja Kari Haapiainen sekä yrityksiä, kuten Pancho Villa ja Finlandia Group.

Nousujohteinen kausi

Aatolalla on allaan menestyksekäs kausi Central European Rotax Max -sarjassa. Kauden aikana ajettiin osakilpailua, jotka kisattiin Italiassa, Slovakiassa, Tšekeissä ja Itävallassa. Aatola ajoi tasaisen sekä nousujohteisen kauden, sijoittuen palkintokorokesijoille niin Tšekeissä kuin Itävallassa, jossa turkulainen voitti koko kisan.

Kausi 2024 oli Aatolan edustamalle itävaltalaiselle KSB Racing Teamille varsin voitokas, sillä Senior Max -luokassa tiimin kuljettajat miehittivät neljä ensimmäistä sijaa. Sarjan voitti italialainen Pietro Pons, toiseksi ajoi israelilainen Yam Pinto, kolmanneksi Aatola ja neljänneksi itävaltalainen Christian Baumgartner.

Indy-hankkeen kanssa Aatolat ovat toistaiseksi sitoutuneet vain testivaiheeseen. Jatkosta päätetään testeistä saadun palautteen jälkeen.