Valtaselle kartingin MM-pronssia, Tonteri teki historiaa – “Tosi kova työ on tehty tämän eteen”

25.9.2017 / 11:01
Juho Valtanen ajoi kartingin OK-luokassa MM-pronssille (Kuva: juhovaltanen.com).

[ A- ] / [ A+ ]

Juho Valtanen ajoi MM-pronssille kartingin OK-luokan MM-kisoissa Brandonissa, Englannissa. Paavo Tonteri täydensi hienoa suomalaismenestystä sijoittumalla neljänneksi. Samalla Tonteri teki suomalaista karting-historiaa.

Kartingin SM-sarjassa OK-luokan Suomen mestaruuden tänä vuonna voittanut Porin FK-Kerhon Juho Valtanen, 21, on viides suomalaiskuljettaja, joka yltää kartingin MM-kisoissa mitaleille. Ennen Valtasta tähän saavutukseen ovat pystyneet vuoden 2009 MM-hopeamitalisti Aaro Vainio, sekä MM-pronssikuljettajat Risto Virtanen (1993), Kimmo Liimatainen (1995) ja Heikki Kovalainen (2000).

– Tosi kova työ on tehty tämän eteen. Itse olen urheillut paljon ja tehnyt fyysistä treeniä. Pääkoppa pitää myös olla hyvässä kunnossa, kaikki pitää olla, Valtanen hehkutti tuoreeltaan loistavasti päättyneiden MM-kisojen jälkeen.

Ulvilalainen nappasi viidestä ajetusta alkuerästä kolmannen lähtöruudun finaaliin ja säilytti sijoituksensa aina ruutulipulle asti.

– Tuntuu aivan sairaan hyvältä. Voittoa toki lähdettiin hakemaan, mutta tämä oli nyt maksimisuoritus. Kaikki onnistui hienosti ja vauhti oli hyvää, Valtanen kommentoi.

Tulevaisuuden kuvioista Valtanen ei vielä tässä kohtaa osannut sanoa mitään, mutta lienee varsin selvää, että vuodet kartingissa ovat nyt taakse jäänyttä elämää ja edessä siintävät isommat nelipyöräiset ratapelit.

– Jatkosta on tässä vaiheessa paha sanoa mitään, mutta kyllä tämä saavutus auttaa varmasti paljon tulevaisuudessa. Suuret kiitokset Kohtala Sports -tiimille upeasta työstä, sekä perheelle ja sponsoreille kaikesta tuesta. Ilman heitä tämä ei olisi ollut mahdollista, Valtanen korostaa.

KSM Schumacher Motorsport -tiimiä edustava Paavo Tonteri, 17, sijoittui OK-luokan finaalissa neljänneksi. Samalla Tonteri teki suomalaista karting-historiaa, sillä Tonteri sijoittui myös vuosi sitten MM-kisoissa neljänneksi ja näin hän on ensimmäinen suomalaiskuljettaja kautta aikojen, joka on peräkkäisinä vuosina ajanut kartingin MM-kisoissa neljän parhaan joukkoon.

Lue myös! Flying Finn 100 Race: Juho Valtanen tähtää OK-luokan ykköseksi – ”Tämä on todella upea rata” (21.7.2017)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit