Voitto ja finaalipaikka – Loganolta täydellinen kisa

NASCAR-sarjan pudotuspelit jatkuivat sunnuntaina Top8-vaiheen ensimmäisellä kisalla. Joey Loganolta nähtiin lähes täydellinen kilpailu.

Sarjan kaksinkertainen mestari Joey Logano osoitti sunnuntaina Las Vegas Motor Speedwaylla onnistuneen strategian merkitystä koko kisan kannalta. Logano johti 1,5 mailin mittaisella radalla ajettua kisaa ainoastaan kuuden kierroksen ajan.

Loganon polttoainestrategia oli kuitenkin voiton takuuna. Kisan loppuvaiheessa Christopher Bell teki hurjaa nousua ja ajoi eroa umpeen sekuntitolkulla. Matka kuitenkin loppui kesken ja voittomarginaali oli lopulta 0,662 sekuntia Loganon eduksi.

Bell, joka johti kisaa 155 kierrosta kaikkiaan 267:stä voitti kisan toisen vaiheen. Hän kuitenkin pysähtyi vasta 35 kierrosta myöhemmin kuin Logano, joka pystyi kasvattamaan eron lähes puoleen minuuttiin. Tätä eroa Bell ei aivan saanut ajettua umpeen.

Kisan kolmas oli Daniel Suarez, joka ajoi samanlaisella taktiikalla kuin Logano. Suarez johti kisaa kaikkiaan 57 kierroksen verran. Neljäs oli pudotuspelikuski William Byron ennen tallikaveriaan Alex Bowmania.

Loganolle viikko on ollut melkoinen. Viime sunnuntaina ajetun viimeisen Top12-vaiheen kisan jälkeen näytti, että hän putoaisi jatkosta, mutta tulokset menivät uusiksi ja Logano pääsi kuin pääsikin jatkoon.

Epävirallisissa tuloksissa Bowman oli ottamassa viimeisen paikan, mutta hänen autonsa oli jälkikatsastuksessa alipainoinen ja hänen suorituksensa Charlotten kisassa hylättiin.

Lue lisää: Larson dominoi Charlottessa – Kahdeksan parasta jäljellä

Las Vegasin kisan voiton myötä Logano varmisti suoran paikan kauden huipentavaan Phoenixin kisaan, jossa neljä eniten pisteitä kerännyttä kuskia kamppailee sarjan mestaruudesta.

Karu tilasto

Logano oli kisan jälkeen tyytyväinen mies. Voitto oli hänelle neljäs Las Vegasissa ja tuolla tuloksella hän jakaa kärkipaikkaa Hall of Fame -kuski Jimmie Johnsonin kanssa.

– Ajoimme todellakin säästeliäästi. Uskomaton päivä, mutta siihen vaadittiin koko tiimin panos. Ei pelkästään insinöörien tai spotterin. Tähän vaadittiin jokaista, joten tämä oli koko tiimin voitto. Emme olleet nopein auto, mutta kärkipäässä ja lopussa onnistuimme maksimoimaan tuloksen, Logano summasi.

Paalulta kisaan lähtenyt Bell oli vastaavasti maansa myynyt, kun voitto jäi jälleen haaveeksi. Miehen statistiikat ovat varsin karut; 13 kertaa hän on lähtenyt paalulta, mutta voittosarake on 0.

– Mielestäni kaikki tehtiin oikein ja kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Kaikki tarvittava tehtiin, mutta se ei vain riittänyt tänään. Pisteet ovat hyvät, mutta tässä kohtaa kautta niiden varaan ei kannata laskea. Olisimme tarvinneet voiton, mutta sitä ei tullut. Yritetään ensi kisassa uudestaan, Bell harmitteli.

Loganon voiton myötä tarjolla on enää kolmelle kuljettajalle paikka finaaliin. Vahvimmin paikassa ovat kiinni Bell, Kyle Larson ja William Byron. Top8-vaihe jatkuu tulevana viikonloppuna Floridassa.

Pudotuspelien pistetilanteen löydät TÄÄLTÄ.

Las Vegasin kisan koosteen voit katsoa ohesta.