Kyösti ”Köpi” Hämäläinen teki vuoden 1977 Jyväskylän Suurajoissa jotain sellaista, mikä tulee pysymään rallin MM-sarjan historiassa ikuisesti ja isoin kirjaimin.
13 rallin Suomen mestaruutta ja niistä 12 peräkkäisinä vuosina (1975-1986). Nämä molemmat Kyösti ”Köpi” Hämäläisen, 75, ennätykset ovat iso osa suomalaista rallin historiaa ja ennätyksiä, joita ei vielä tähän päivään mennessä ole rikottu. Ja kuten moni on sanonut, niin ”ei tulla koskaan rikkomaankaan”.
Sen lisäksi, että Hämäläisen kansalliset meriitit rallista ovat vertaansa vailla, löytyy CV:stä myös yksi erittäin merkittävä kansainvälinen saavutus. Elettiin vuotta 1977 ja rallin MM-sarjassa tuohon aikaan kilpailtiin ensimmäistä kertaa myös kuljettajien mestaruudesta, Cup-arvolla tosin, kun vuosina 1973-1976 jaossa oli ollut vain mestaruus autonvalmistajille.
Ford lähti Jyväskylän Suurajoihin, Suomen MM-ralliin, kuljettajinaan Ari Vatanen ja Björn Waldegård, sekä Hämäläinen, joka oli saanut alleen Fordin testikäytössä olleen auton.
– On kulunut 43 vuotta aikaa siitä, kun Kyösti Hämäläinen järjesti yhden urheilun suurimmista yllätyksistä liittyen sen myötä rallin MM-sarjan ”yhden onnistumisen ihmeiden” ryhmään, rallin MM-sarjan kotisivut kirjoitti hiljattain, kun se julkaisi juttusarjan MM-sarjan ”one-hit wonder” -kuljettajista, eli tässä tapauksessa kuljettajista, jotka urallaan ylsivät yhteen MM-osakilpailuvoittoon.
Hämäläisellä oli allaan vain seitsemän ajettua MM-rallia ennen vuoden 1977 Suurajoja, mutta Vatasen avustuksella paikka Fordin tehdastalliin lopulta avautui. Ja vaikka kyseessä olikin testiauto, oli siinä täysin samat ”herkut” kuin oli Vatasen ja Waldegårdin autoissakin. Vatasen taival kilpailussa päättyi jo kolmannella erikoiskokeella. Hämäläinen sen sijaan oli liekeissä ja vaikka Markku Alen tehtaan Fiatilla kilpailua johtikin, lähestyi Fordin se ”toinen suomalaiskuljettaja” Alenia pätkä pätkältä.
Rallin MM-sarjan historiassa ennen vuoden 1977 Suurajoja suomalaisia osakilpailuvoittajia oli nähty kolme: Timo Mäkinen, Hannu Mikkola, sekä Alen. Kun Alen sitten tiukassa voittotaistelussa täräytti Fiatinsa kiveen ja joutui keskeyttämään, ei mikään enää uhannut Hämäläisen tietä sensaatiomaiseen voittoon, joka lopulta tuli lähes neljän ja puolen minuutin erolla Alenin tallikaveriin, Timo Saloseen, nähden. Hämäläinen kirjautti siis nimensä historiankirjoihin neljäntenä suomalaisena MM-osakilpailuvoittajana.
”Itse asiassa, hän taisi olla oikeassa”
Sen lisäksi, että Hämäläinen vähäisellä MM-kokemuksellaan tuli ja ajoi Suurajojen yleiskilpailun voittoon yllättäjänä, puuttui Hämäläisen kilpailusuorituksesta yksi varsin olennainen osa rallia: nuotit. Hämäläinen kun tunnettiin aina siitä, että hän ei ralleihin osallistuessaan käyttänyt koskaan nuotteja. Eikä tehnyt sitä Jyväskylän Suurajoissakaan reilut 43 vuotta sitten.
Kartanlukija, Martti Tiukkanen, toki oli mukana autossa ja hoiti niitä kartanlukijan muita tehtäviä, mutta erikoiskokeilla kun kelloa vastaan ajettiin, Tiukkanen oli hiljaa.
– Martti ei muutenkaan paljoa puhellut, mutta silloin hän ei avannut suutaan kertaakaan. Ei edes silloin, kun ohitimme Alenin tien varteen parkkeeratun auton, Hämäläinen muistelee.
Hämäläinen oli ennen kilpailua istunut Timo Mäkisen ja Hannu Mikkolan kyydissä nuotitusvaiheessa ja tullut vakuuttuneeksi siitä, että hän muistaisi kilpailureitin, vaikka ek-kilometrejä olikin reilut 450. Vuoden 1977 Suurajot tullaan ikuisesti muistamaan juuri Hämäläisen voitosta ja huikeasta kaksintaistelusta Alenia vastaan.
Hämäläinen on muuten sanonut aikoinaan, että ei tykkää siitä, että tuota 43 vuoden takaista voittoa kutsutaan yllätysvoitoksi. Eikä Hämäläinen myöskään tykännyt 43 vuotta sitten kartanlukijansa Tiukkasen toiminnasta sillä erikoiskokeella, missä Alen keskeytti ja voittotaistelu ratkesi Hämäläisen eduksi. Tosin mielipide siitä on vuosien varrella kääntynyt jo toisinpäin.
– En oikein tykännyt siitä, että Martti ei sitä (Alenin auto tienvarressa) sanonut vasta kuin pätkän maalissa, koska olin hyökännyt täysillä yli nyppylöiden ja hyppyjen isolla riskillä. Martti sanoi sitten pätkän maalissa, että jos hän olisi kertonut minulle Alenista, olisin ihan varmasti hukannut ajorytmini ja olisimme todennäköisesti ajaneet ulos. Itse asiassa, hän taisi olla oikeassa, Hämäläinen myöntää.
Jyväskylän Suurajoihin Hämäläinen osallistui urallaan 18 kertaa. Vuoden 1977 yleiskilpailun voiton lisäksi ”Köpi” ylsi Jyväskylässä luokkavoittoon vuosina 1972, 1975, 1979 ja 1985. Rallin SM-sarjan kuluvan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan syyskuun viimeisenä viikonloppuna Seinäjoella, Pohjanmaa Rallin merkeissä, johon Hämäläinen osallistui 12 kertaa. Palkintokaapista kyseisestä kilpailusta Hämäläiseltä löytyy neljä yleiskilpailun voittoa ja yhteensä yhdeksän luokkavoittoa.
Kyösti ”Köpi” Hämäläinen täyttää tänään keskiviikkona 16. syyskuuta 75 vuotta. UrheiluUutiset Motorsport onnittelee!
Jyväskylän Suurajot 1977 yleiskilpailun tulokset
1) Kyösti Hämäläinen (Ford Escort) 4.26.06
2) Timo Salonen (Fiat 131 Abarth) + 4.25
3) Björn Waldegård (Ford Escort) + 10.16
4) Markku Saaristo (Toyota Corolla) + 19.35
5) Henri Toivonen (Chrysler Avenger) + 26.19
6) Erkki Pitkänen (Chrysler Avenger) + 32.23
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kyösti Hämäläisen kommentit: WRC.com
