Rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin lauantaina Kuopiossa. SM4-luokassa tulosluettelo meni kärkikolmikon osalta uusiksi kilpailun jälkeen.
V1600-autoilla ajettavassa rallin SM-sarjan SM4-luokassa koettiin dramaattisia hetkiä Kuopion SM-rallin kolmannella erikoiskokeella. Tunturirallissa tammikuussa luokkavoittoa juhlinut Tuukka Kauppinen oli kahden erikoiskokeen jälkeen neljäntenä, seitsemän sekunnin päässä kärjestä.
Kolmannella erikoiskokeella Kauppinen ajoi ulos, mutta pääsi jatkamaan kilpailua ja kun erikoiskoe keskeytettiin, annettiin SM4-luokan kuljettajille kaikille sama aika. Kauppinen hyökkäsi kilpailun loppuvaiheessa rajusti ja se tuottikin tulosta, kun maalissa nuorukainen huomasi ajaneensa kauden toiseen voittoon. Kauppinen ja kartanlukija Veli-Pekka Karttunen ehtivät vastaanottaa voittopokaalit Kuopion torilla ennen kuin saivat tiedon tuloksien muuttumisesta.
Kaksikko oli ajanut ulos ennen erikoiskokeen keskeytystä ja ollut paikallaan minuutin ja 50 sekuntia. Tuo aika lisättiin heidän kokonaisaikaan, joka pudotti Kauppisen ja Karttusen tuloksissa kuudenneksi. Myöhemmin tulleiden kahden hylkäyksen myötä sijoitus nousi vielä kaksi pykälää, ollen lopulta neljäs.
Ja ne kaksi hylkäystä osuivat SM4-luokan kärkikaksikkoon, Ville Vataseen (kartanlukija Antti Hyttinen), sekä Raoul Dahlqvistiin (Matias Peippo). Hylkäyksien syynä oli punaisen lipun noudattamatta jättäminen kolmannella erikoiskokeella. Tieto punaisesta lipusta oli lähetetty kilpailijapareille GPS-seurantajärjestelmän kautta. Sekä Vatanen, että Dahlqvist tekivät hylkäyspäätöksestä vastalauseen, mutta ne hylättiin.
Tuomariston päätöksen mukaan Vatasella nopeus oli ollut punaisen lipun antamishetkellä, noin 2,5 kilometriä ennen onnettomuuspaikkaa, 70 km/h. Onnettomuuspaikan Vatanen oli ohittanut 143 km/h nopeudella ja onnettomuuspaikan jälkeen nopeus oli ennen maalia ollut suurimmillaan 132 km/h. Dahlqvistin vastaavat lukemat olivat 114 km/h, 123 km/h ja 125 km/h. Tiedot käyvät ilmi tuomariston päätöksistä, jotka ovat julkisia.
Muutosten myötä SM4-luokan voittajaksi Kuopiossa nousi lopulta Henri Sääskilahti, toiseksi Jose Kangas ja kolmanneksi Jyri Räsänen. Sääskilahti, viime vuoden rallin nuorten SM-pronssimitalisti, ajoi nyt toisen kilpailunsa yleisessä SM-sarjassa, saavuttaen ensimmäisen luokkavoittonsa. Myös Kankaalle ja Räsäselle kyseessä oli toinen kilpailu yleisessä SM-sarjassa ja molemmille ensimmäinen palkintosijoitus.
Sääskilahdelle nuotteja luki Matti Leistiö, joka aiemmin oli saavuttanut SM-sarjassa kuusi palkintosijoitusta, mutta ei yhtään voittoa. Kankaan kartanlukija Juho-Erik Järvinen nousi vuonna 2020 heti ensimmäisessä SM-rallissaan luokkavoittoon yhdessä Tommi Mäkisen kanssa, kaksikon voitettua V1600-autojen luokka Mikkelissä. Ari Rädylle, Räsäsen kartanlukijalle, nyt tullut palkintosijoitus oli SM-sarjassa ensimmäinen.
Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu, talvikauden päätös, ajetaan Jyväskylän seudulla maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Todellinen taisteluvoitto! Jari Huttunen ilmoittautui mukaan mestaruustaisteluun

