Vuoden 2017 rallin SM-sarja käynnistyy tammikuun lopulla Rovaniemen ympäristössä ajettavalla perinteisellä Tunturirallilla. Mukaan kilpailuun osallistuu myös Duudsoneista tuttu Jarno ”Jarppi” Leppälä.
Duudsonit-Jarppina tunnettu 37-vuotias Jarno Leppälä tviittasi jo joulukuun puolivälissä kuvan, missä hän ajoi rallia lumisissa olosuhteissa BMW:llä. Mukaan Leppälä oli liittänyt englanninkielisen tekstin, joka vapaasti suomeksi käännettynä kuuluu näin: ”Tunturiralli, täältä tullaan”. Vuodenvaihteen alla Tunturiralli julkaisikin kotisivuillaan tiedotteen, jonka mukaan Leppälä tulee osallistumaan kilpailuun B-junioreiden luokassa.
Aiemmin Leppälä on nähty rallin puolella kertaalleen kartanlukijana ja kuljettajana toimi Mauri ”Crazy Mike” Uuskoski. Nyt osat vaihtuvat, Uuskoski istuu ”pelkääjän paikalla” ja Leppälä ajaa.
– Olemme tunteneet toisemme jo 10 vuotta. Ollaan tehty yhdessä stunt-hommia. Aina keksitään jotain kujetta, mitä tehdään yhdessä, kaksikko kommentoi Tunturirallin tiedotteessa.
Koska Leppälä ja Uuskoski, tuttavallisemmin siis Duudsonit-Jarppi ja Crazy Mike, kilpailevat tulevassa Tunturirallissa B-junioreissa, niin nuotteja kaksikko ei saa käyttää.
– Vauhtia ja hauskanpitoa ei tule meidän reissusta puuttumaan, Leppälä ja Uuskoski naurahtavat.
– Nää on hienoja hommia, on ”Jarpin” kuultu sanovat useaan otteeseen ajojen jälkeen.
Seinäjoelta kotoisin olevaa Jarno ”Jarppi” Leppälää pidetään maailmankuulun Duudsonit-ryhmän toisena johtohahmoista yhdessä Jukka Hildenin kanssa. Pelkästään Facebookissa Duudsoneilla on yli 1,1 miljoonaa seuraajaa ja Leppälän omalla Twitter-tililläkin lähes 73000 seuraajaa. Leppälä osallistui tv-kanava MTV:n suosittuun Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailuun vuonna 2011 sijoittuen tanssiparinsa Anna-Liisa Bergströmin kanssa toiseksi.
Arctic Lapland Rally eli Tunturiralli, rallin SM-sarjan avausosakilpailu, ajetaan Rovaniemen ympäristössä 26.-28. tammikuuta.
#ArcticLaplandRally here I come! #dudesons #positiveanarchy pic.twitter.com/V45vUUyXTV
— Jarppi Leppälä (@JarppiDudeson) 16. joulukuuta 2016
Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Lähde: Arctic Lapland Rally kotisivut
