Edessä todellinen rallin superviikonloppu! Espanjassa jaossa MM-pisteet, Latviassa ajetaan EM-ralli

5.10.2017 / 07:41
Juho Hänninen Saksan MM-rallissa elokuussa (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Tuleva viikonloppu on helppo nimetä rallin todelliseksi superviikonlopuksi, ajetaanhan Espanjassa ja Latviassa samaan aikaan kahta arvosarjaa. Espanjassa käynnistyy perjantaina rallin MM-sarjan kauden 11. osakilpailu ja Latviassa Liepaja Ralli paketoi lauantaina, sekä sunnuntaina niin EM-sarjan, kuin myös Latvian mestaruussarjan kaudet tämän vuoden osalta.

Ja tottakai siellä missä ajetaan rallia huipputasolla, niin siellä on mukana myös runsaasti suomalaisia. Perjantaina käynnistyvässä Espanjan MM-rallissa yleiskilpailun kärkisijoituksista lähtevät taistelemaan Toyota Gazoo Racingin Jari-Matti Latvala, Esapekka Lappi, sekä Juho Hänninen.

WRC2-luokassa Teemu Suninen metsästää kauden avausvoittoaan. Juuso Nordgren kilpailee R5-kalustolla nyt ensimmäistä kertaa ulkomailla ajettavassa MM-rallissa, kesällä karkkilalainen nähtiin Skoda Fabia R5:n ratissa Riihimäen ja Kouvolan SM-ralleissa, Autoglym Rallissa, sekä Suomen MM-rallissa. Nordgren kilpailee Espanjassa Skodan tehdastallin väreissä. WRC2-luokassa mukana nähdään myös Max Vatanen, sekä Takamoto Katsutalle nuotteja lukeva Marko Salminen.

Lauantaina ja sunnuntaina ajettava Liepaja Ralli päättää kuluvan kauden osalta rallin EM-sarjan lisäksi myös Latvian rallimestaruussarjan. Suomalaisittain suurin mielenkiinto kohdistuu kahteen kuljettajaan: Kalle Rovanperään, sekä Jari Huttuseen. Rovanperälle nyt edessä oleva ralli on ensimmäinen “ajokortti takataskussa” ja samalla myös uran ensimmäinen EM-ralli. Lisäksi Rovanperä kilpailee ensimmäistä kertaa M-Sportin Ford Fiesta R5 -autolla, samalla jolla hän tulee debytoimaan rallin MM-sarjassa lokakuun lopulla Walesissa. Toisin kuin on aiemmin uutisoitu, niin Rovanperä kilpailee Liepaja Rallissa myös Latvian mestaruussarjan pisteistä, sarjan jonka mestaruuden hän on jo varmistanut.

Rovanperä saa vastaansa viikonloppuna EM-sarjan huippukuljettajat kuten mm. Kajetan Kajetanowiczin, Bruno Magalhaesin, Alexey Lukyanukin, sekä Nikolay Gryazinin, joka onnistui kukistamaan Rovanperän toukokuussa Talsi Rallissa, Latvian sarjan osakilpailussa. Hyundain tehdastalliin ensi kaudella siirtyvä Huttunen taistelee Opelin tehdastallin väreissä Liepaja Rallissa EM-sarjan Juniorit U27 -luokan mestaruudesta ja 100000 euron rahapalkinnosta.

Huttusen kanssa samassa luokassa nähdään mukana myös TGS Worldwide -tiimin Opel Adam R2 -autolla kilpaileva Alex Forsström, joka vuosi sitten tässä samaisessa rallissa ja samassa luokassa sijoittui upean ajon jälkeen toiseksi. Rovanperän tavoin myös Forsström kilpailee Liepaja Rallissa EM-pisteiden lisäksi myös Latvian sarjan pisteistä. Gardemeisterin tiimin Skoda Fabia R5:llä Latviassa kilpailee Rakan Al-Rashed, jolle nuotteja lukee Jarkko Kalliolepo.

UrheiluUutiset.com seuraa viikonloppuna tiiviisti niin Espanjan MM-rallia, kuin myös Latvian EM-rallia.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit