Landgraf Motorsport -tiimin kuljettajakaksikko Elias Seppänen ja saksalainen Salman Owega on voittanut rata-autoilun Saksan ADAC GT Masters -sarjan mestaruuden.
Rata-autoilun Saksan ADAC GT Masters -sarjan kaksi viimeistä kilpailulähtöä ajettiin viime viikonloppuna Hockenheimin radalla Saksassa. Kolmas sija viikonlopun toisessa ja samalla kauden viimeisessä kilpailulähdössä varmisti Elias Seppäselle ja Salman Owegalle mestaruuden, 11 pisteen turvin ennen Ralf Aronia ja Alain Valentea. Seppänen ja Owega voittivat kauden 12 kilpailulähdöstä neljä ja paalupaikkoja kertyi kaksi.
– Isoin syy menestykseen tänä vuonna on ollut se, että pääsin jatkamaan toisen kauden Landgraf Motorsportin kanssa, eli samassa tiimissä missä kilpailin viime vuonna. Näin uutta opeteltavaa ei ollut viime vuoteen verrattuna niin paljon. Toki kokemustakin on taas enemmän, ensimmäisenä suomalaiskuljettajana tässä sarjassa mestaruuden saavuttanut Seppänen kommentoi tiedotteessaan.
Mercedes-AMG GT3 Evo -autolla kilpailleet 19-vuotias Seppänen ja 18-vuotias Owega tekivät samalla historiaa, sillä he ovat Saksan ADAC GT Masters -sarjan nuorin mestaruuden voittanut kuljettajakaksikko kautta aikojen. Kauden avaus Hockenheimissa kesäkuussa toi keskeytyksen, mutta toisen kilpailulähdön kolmas sija näytti sen, että Seppänen ja Owega pystyvät taistelemaan sarjan kärkisijoista. Kauden avausvoitto tulikin heti seuraavassa kilpailussa Norisringillä.
– Norisringin voiton jälkeen tajusimme sen, että pystymme kilpailemaan parhaita vastaan, Michael Schumacherin nimikkoradalla Kerpenissä kuusivuotiaana ensimmäiset kierroksensa karting-autolla ajanut Owega muisteli sarjan tiedotteessa kauden alkuvaiheita.
Voittoisan kilpailun suurimmat ongelmat kaksikko koki kuljettajanvaihdon yhteydessä varikolla.
– Kuljettajan puolen ovi ei suostunut aukeamaan, joten minun täytyi kiivetä pois autosta ”pelkääjän” puolelta. Eikä se ole GT-autossa mikään helppo tehtävä, koska edessä on näyttöjä ja nappeja. Minun täytyi olla todella varovainen. Myös äärimmäisen tiukka penkki aiheutti vaikeuksia siinä tilanteessa, Seppänen muisteli heinäkuun tapahtumia.


”Myös DTM houkuttelee”
Molemmat kuljettajat, Seppänen ja Owega, kuvaillaan sarjan tiedotteen mukaan luonteeltaan hyvin rauhallisiksi.
– Olen todella rento, kun tulee vaikeita tilanteita. En koskaan menetä malttiani, mikä on yksi suurimmista vahvuuksistani. Yritän löytää jotain positiivista kaikista tilanteista. Olen myös radiokeskusteluissa rauhallinen. Insinöörimme Tim tietää sen ja pitää keskustelujen määrän mahdollisimman pienenä kisojen aikana, Seppänen taustoittaa.
Kauden neljäs kilpailuviikonloppu Sachsenringillä oli Seppäsen ja Owegan näytös, kaksikon vietyä nimiinsä molemmat kilpailulähdöt. Kolmas peräkkäinen voitto jäi haaveeksi kauden ainoassa Saksan ulkopuolella ajetussa kilpailussa, Red Bull Ringillä Itävallassa, kun kohtaloksi tuli keskeytys. Kuudes sija toisesta kilpailulähdöstä oli mestaruutta ajatellen torjuntavoitto ja pistejohto ennen Hockenheimin finaaliviikonloppua oli 20 pistettä.
Seppäsen mukaan hänen ja Owegan keskinäiset välit ovat todella hyvät.
– Olemme hyviä ystäviä myös radan ulkopuolella. Kilpailemme usein toisiamme vastaan simulaattorilla ja armoa ei anneta. Tiimihenki on erittäin hyvä, Seppänen kehuu.
Vuoden 2021 jälkeen pikkuformulat taakseen jättänyt Seppänen muutti GT-pestin myötä Saksaan ja Limburgiin. Limburgista on noin tunnin matka maineikkaalle Nurburgringin radalle, missä sijaitsee myös legendaarinen ”vihreä helvetti”, Nordschleifen rata. Kesäaikaan reilut 20 kilometriä pitkä rata tarjoaa ajomahdollisuuksia myös pyöräilijöille ja tähän mahdollisuuteen on myös Seppänen turvautunut.
– Tykkään ajaa pyörällä legendaarisella radalla. Pyöräily on loistava harrastus, joka myös vahvistaa minua, Seppänen kuvailee.
Sen lisäksi, että Seppänen asuu Saksassa toista vuottaan, on hän myös opetellut saksan kieltä. Se mitä kilpa-autoilun puolella tapahtuu ensi vuonna, ei Seppänen osannut vielä mestaruushumun keskellä sanoa mitään. Suuntaviivat ovat kuitenkin varsin vahvasti selvillä.
– ADAC GT-Masters on todella kova sarja ja on ollut tärkeässä roolissa kehittämässä minua kilpa-autoilijana. Seuraavaksi haluan vakiinnuttaa paikkani kestävyyskilpailuissa ja osallistua Nurburgringin, sekä Spa-Francorchampsin 24 tunnin kilpailuihin. Le Mansin 24 tunnin kilpailu on suuri unelmani. Myös DTM houkuttelee, sillä se on mielestäni maailman kovin GT3-sarja, Seppänen arvioi.
Kauden 2023 loppupisteet
1) Elias Seppänen-Salman Owega FIN/GER (Mercedes) 181
2) Ralf Aron-Alain Valente EST/SUI (Mercedes) 170
3) Jannes Fittje-Nico Menzel GER/GER (Porsche) 165
4) Benjamin Hites-Marco Mapelli CHI/ITA (Lamborghini) 157
5) Finn Gehrsitz-Sven Muller GER/GER (Porsche) 151
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedotteet

