Evans DMACKin väreissä uuteen WRC-autoon

Elfyn Evans siirtyy rallin MM-sarjassa takaisin WRC-tasolle. Hän liittyy rengasvalmistaja DMACK:n tiimiin ja ajokkina on M-Sportin Ford Fiesta 2017.

Viime kaudella Evans, 28, ajoi MM-sarjaa WRC2-tasolla, ja oli Esapekka Lapin ja Teemu Sunisen jälkeen sarjan kolmas. Evans ajoi myös Britannian rallisarjaa, jonka hän voitti. Brittisarjassa Evans ajoi DMACKin väreissä.

– Olen todella innoissani paluusta WRC-autoon juuri nyt, kun sarja on mielenkiintoisessa vaiheessa uusien autojen myötä. Olen DMACK:lle kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Olen nauttinut viimeisen vuoden aikana yhteistyöstä heidän kanssaan, ja olen voinut olla kehittämässä uusia tuotteita vuodelle 2017.

Evans ajoi M-Sportin tiimissä WRC-autolla 2014 ja 2015, ja nousi kaksi kertaa palkintokorokkeelle. Päättynyt kausi kului ”sarjaporrasta” alempana.

– Vuoden poissaolo huipputasolta oli erittäin vaikeaa. Se kuitenkin teki minusta entistä motivoituneemman ja päättäväisemmän hyödyntää tämän mahdollisuuden, Evans sanoi DMACKin nettisivuilla.

Ott Tänak ajoi DMACKin autolla viime vuoden sarjassa. Nyt virolaiskuski on M-Sportin kuljettaja yhdessä maailmanmestari Sebastien Ogierin kanssa.

MM-kausi alkaa Monte Carlon rallilla torstaina 19.1.

https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpg Koivula, twitter @https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpgKoivula

Lue myös Teemu Suninen M-Sportin tehdaskuskiksi