MOTORSPORT

F1-kausi 2016: Hamiltonille vuoden ensimmäinen paalu

Hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton otti paalupaikan Australian GP:n aika-ajossa varhain lauantaiaamuna suomen aikaa. Nico Rosberg ja Sebastian Vettel täydensivät kärkikolmikon.

Suomalaiskuskeista Ferrarin Kimi Räikkönen oli neljäs ja Williamsin Valtteri Bottas yhdestoista.

Aika-ajo ajettiin uudella systeemillä, eräänlaisena pudotuskilpailuna. Eri osioissa hitain kuljettaja putosi pois aina puolentoista minuutin välein.

Williams-tallin tekninen johtaja Pat Symonds arveli MTV:n haastattelussa talvitestien yhteydessä, että uusi aika-ajo saa varmasti osan talleista ja kuskeista näyttämään ”tyhmiltä.”

Niin juuri kävi, kun esimerkiksi Haas-tallin molemmat kuskit olisivat kierrosaikansa puitteissa kyenneet jatkoon, mutta eivät ehtineet ajaa kierrostaan annetussa 90 sekunnin pudotusikkunassa.

Ensimmäinen ja toinen aika-ajon osio olivat kohtuullisen onnistuneita, mutta kolmas ja ratkaiseva oli farssi. Kärkikuskit jäivät pudotusvaiheessa yksi toisensa jälkeen varikolla, ja viimeiset nopeimmat kierrokset ajettiin jo 4-5 minuuttia ennen aika-ajon loppua. Kun aiemmin aika-ajo huipentui ruutulipun heiluessa, nyt samaa ei tapahtunut, päinvastoin.

Lopun ajamattomuutta voi toki perustella sillä, että nyt kuskit säästivät yhden käyttämättömän rengassarjan sunnuntain kilpailuun.

F1, Australian GP, aika-ajo:

1.Lewis Hamilton, Mercedes, 1.23,837

2.Nico Rosberg, Mercedes, +0,360

3.Sebastian Vettel, Ferrari, +0,838

4.Kimi Räikkönen, Ferrari, +1,196

5.Max Verstappen, Toro Rosso, +1,597

6.Felipe Massa, Williams, +1,621

7.Carlos Sainz, Toro Rosso, +1,745

8.Daniel Ricciardo, Red Bull, +1,752

9.Sergio Perez, Force India

10.Nico Hulkenberg, Force India

11.Valtteri Bottas, Williams

12.Fernando Alonso, McLaren

13.Jenson Button, McLaren

14.Jolyon Palmer, Renault

15.Kevin Magnussen, Renault

16.Marcus Ericsson, Sauber

17.Felipe Nasr, Sauber

18.Daniil Kvyat, Red Bull

19.Romain Grosjean, Haas

20.Esteban Gutierrez, Haas

21.Rio Haryanto, Manor

22.Pascal Wehrlein, Manor

(päivitetty oikeat ajat klo 16:27)

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com