F1-kuuma Niko Kari pallille Unkarissa

Yhdeksi Suomen lupaavimmaksi formulakuljettajaksi arvioitu Niko Kari on noussut F3-Eurosarjan osakilpailussa Unkarissa palkintokorokkeelle olemalla toinen. Tämä on Karille ensimmäinen podium-sijoitus tällä tasolla. 

Niko Kari starttasi viikonlopun ensimmäiseen kilpailuun ruudusta kuusi. Hän nousi kilpailun aikana toiseksi. Startin voitti virolainen Ralf Aaron, ruotsalainen Joel Eriksson oli kolmas.

-Pystyin säästämään kisan alussa renkaita ja lopussa hyökkäämään, kun muilla alkoivat olla renkaat lopussa. Hieno fiilis. Uran ensimmäinen palkintosija kolmosissa, Kari iloitsi.

Toinen startti päättyi huonommin.

-Vähän ahtaaseen väliin tungin siinä, ja sen seurauksena meni rengas. Varikkostopin jälkeen todettiin etteivät kaikki osat ole ihan ehjiä, joten päätimme keskeyttää kisan.

Viikonlopun toisen startin voitti Prema-tallin Maximillian Gunther. Viikonlopun kolmas startti ajetaan sunnuntaina.

16-vuotias Kari ajaa Motopark-tallissa ja kuuluu Red Bullin kuljettajaohjelmaan. Ohjelman kautta F1:siin ovat nousseet Sebastian Vettel, Daniel Ricciardo, Daniil Kvyat, Max Verstappen ja Carlos Sainz jr. Viime kaudella Kari voitti Pohjois-Euroopan F4-mestaruuden Koiranen GP -tallissa.

https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpg Koivula, twitter @https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpgKoivula