MOTORSPORT

Formulamestarin paluu rallicrossiin ei tuonut menestystä – “Haluaisin ehdottomasti jatkaa”

Formula 1:n vuoden 1997 maailmanmestari Jacques Villeneuve hyppäsi neljän vuoden tauon jälkeen rallicross-auton rattiin kilpailun merkeissä, kun kanadalainen osallistui elokuun alkupuolella Trois-Rivieresin radalla Kanadassa ajettuun ARX-sarjan kauden kolmanteen osakilpailuun.

Tänä vuonna perustetun uuden rallicrossin ARX-sarjan (Americas Rallycross) kauden kolmas osakilpailu ajettiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna rallicrossin MM-sarjan osakilpailun yhteydessä Trois-Rivieresin radalla Kanadassa. Sarjan ykkösluokassa mukana oli yhdeksän kuljettajaa ja heidän joukossaan myös Jacques Villeneuve, Formula 1:n maailmanmestari vuodelta 1997.

47-vuotias Villeneuve kilpaili Subaru Rally Team USA -tiimissä yhdessä ruotsalaisen Patrik Sandellin, sekä australialaisen Chris Atkinsonin kanssa. Siinä missä Sandell ja Atkinson selvittivät tiensä aina finaaliin asti napaten sijat neljä ja viisi, ei Villeneuven kilpailusta tullut menestystarinaa.

Alkueristä Villeneuve nappasi sijoitukset kuudes, seitsemäs ja kahdeksas, yhden alkuerän päätyttyä keskeytykseen. Kokonaistuloksissa sijoitus oli toiseksi viimeinen, kahdeksas, ja se tiesi viimeistä lähtöruutua toiseen semifinaalilähtöön, jossa Villeneuven lisäksi ajoivat Ken Block, Steve Arpin, sekä Sandell. Villeneuven osalta finaalipaikka jäi lopulta haaveeksi, sillä taival päättyi keskeytykseen kolmen ajetun kierroksen jälkeen.

Kilpailun voitti jenkkikuljettaja Scott Speed, joka oli nopein kaikissa alkuerissä, voitti semifinaalin ja oli ykkönen siis myös finaalissa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta ARX-sarjan lyhyessä historiassa, kun kuljettaja yltää kilpailussa täydelliseen suoritukseen. Volkswagen Andretti -tiimi nappasi lopulta kaksoisvoiton, kun Speedin jälkeen toisena ruutulipulle saapui Tanner Foust. Speed myös johtaa sarjaa ennen viimeistä osakilpailua, mutta Foust on vain yhdeksän pisteen päässä.

Villeneuvelle kyseessä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta rallicross-auton ratissa, ajoihan kanadalainen kaudella 2014 MM-sarjassa seitsemän osakilpailua skotlantilaisen Albatec Racing -tiimin Peugeotilla. Menestystä tosin ei tullut silloinkaan, sillä Villeneuve ei selviytynyt kertaakaan semifinaaliin ja parhaaksi sijoitukseksi kirjattiin Norjasta ja Belgiasta tulleet 14. sijat. Villeneuve kilpaili kyseisellä kaudella myös Suomessa ja Kouvolassa ajetussa MM-osakilpailussa päätyen sijalle 16.

Nyt ajetun Kanadan kilpailun myötä spekulointi Villeneuven tulevaisuuden ympärillä käynnistyi välittömästi ja ennen kaikkea sen suhteen, nähtäisiinkö hänet rallicrossissa jatkossakin. Villeneuve ei sulkenut tätä mahdollisuutta pois ja vastaus jättää selkeän mahdollisuuden jatkospekuloinnille, ARX vai MM-sarja.

– Tällä hetkellä puhutaan vain tästä yhdestä kilpailusta, mutta tavoitteena on kuitenkin saada rakennettua jotain kuviota tulevaisuuden osalta. Haluaisin ehdottomasti jatkaa ja niin, että ensi vuonna ajettaisiin sarjaa. Se on tarkoitus, Villeneuve kommentoi kanadalaiselle RDS:lle.

Rallicrossin ARX-sarjan neljäs ja samalla kauden viimeinen osakilpailu ajetaan 29.-30. syyskuuta Austinissa, Yhdysvalloissa.

Jacques Villeneuve

Formula 1:n maailmanmestari 1997
Indy Car -sarjan mestari 1995
Indy 500 -kilpailun voittaja 1995
F1:ssä vuosina 1996-2006 yhteensä 165 kilpailua
11 voittoa, 23 palkintosijoitusta ja 13 paalupaikkaa

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com