Hamilton murskaavan ylivoimainen Malesiassa

Lewis Hamilton oli omilla sekunttiluvuillaan ajaen Malesiassa paalulle näytöstyyliin. Nico Rosbergin yritys haastaa Hamiltonin aika kariutui lopulta Rosbergin omaan virheeseen. Rosbergin aika riitti kaikesta huolimatta eturiviin, vaikka Hamilton olikin miltei puoli sekunttia nopeampi.

Mercedesten taakse seuraaville riveille asettuivat Red Bullit ja Ferrarit. Red Bull otti niskalenkin Ferrareista miehittäen kakkosrivin Max Verstappenin ollessa tällä kertaa Daniel Ricciardoa nopeampi. Ferrarien keskinäisessä Sebastian Vettel ajoi viimeisellä yrityksellään viidenneksi ohi Kimi Räikkösen, joka puolestaan jätti oman viimeisen nopeansa kesken.

Räikkösen tavoin myös Valtteri Bottas joutui pettymään. Bottas epäonnistui toisessa osiossa ja jäi niukasti kolmannen osion ulkopuolelle ollen lopulta yhdestoista. Bottas hävisi näin pitkästä aikaa myös tallikaverilleen Felipe Massalle. Kun Massakaan ei pystynyt kymmenennettä ruutua parempaan, tuotti Malesian aika-ajot Williamsille jälleen yhden tappion lisää pahinta kilpakumppania Force Indiaa vastaan.

Aika-ajojen onnistuja oli Jenson Button. Buttonin aika-ajot alkoivat vaiherikkaasti. Alussa Button spinnasi liukkaalla radalla ja joutui hieman myöhemmin ohittamaan kesken nopean kierroksensa Esteban Oconin. Button selvitti vaikeudet ja ajoi lopulta yhdeksänneksi. Tallikaveri Fernando Alonson aika-ajot menivät säätöjen hakemiseksi miehen napattua 45:n lähtöruudun rangaistukset moottoriin vaihdettujen osien vuoksi.

Malesian aika-ajojen tulokset:

1. Lewis Hamilton, Mercedes 1.32.850
2. Nico Rosberg, Mercedes 1.33.264
3. Max Verstappen, Red Bull 1.33.420
4. Daniel Ricciardo, Red Bull 1.33.467
5. Sebastian Vettel, Ferrari 1.33.584
6. Kimi Räikkönen, Ferrari 1.33.632
7. Sergio Perez, Force India 1.34.319
8. Nico Hülkenberg, Force India 1.34.489
9. Jenson Button, McLaren 1.34.518
10. Felipe Massa, Williams 1.34.671
11. Valtteri Bottas, Williams 1.34.577
12. Romain Grosjean, Haas 1.35.001
13. Esteban Gutierrez, Haas 1.35.097
14. Kevin Magnussen, Renault 1.35.277
15. Daniil Kvyat, Toro Rosso 1.35.369
16. Carlos Sainz, Toro Rosso 1.35.374
17. Marcus Ericsson, Sauber 1.35.816
18. Felipe Nasr, Sauber 1.35.949
19. Jolyon Palmer, Renault 1.35.999
20. Esteban Ocon, Manor 1.36.451
21. Pascal Wehrlein, Manor 1.36.587
22. Fernando Alonso, McLaren 1.37.155

-Aleksi Riikonen