Harjulla suomalaiskirous? – 18 erikoiskoetta, nolla sinivalkoista pohja-aikaa

Suomen MM-ralli Jyväskylässä käynnistyy perinteiseen tapaan torstai-iltana ajettavalla Harjun kaupunkierikoiskokeella. Suomalaiskuljettajat eivät ole viime vuosina Harjulla juurikaan menestyneet.

Harjun legendaarinen kaupunkierikoiskoe teki paluun Suomen MM-ralliin vuonna 2014. Sen jälkeen Harjulla on kaasuteltu yhteensä 18 kertaa, eikä suomalaiskuljettajat ole onnistuneet voittamaan tätä erikoiskoetta kertaakaan. Eniten ”Harjun kuninkuuksia” on Sebastien Ogierilla, viisi kappaletta. Ott Tänak on ollut Harjulla nopein kuljettaja neljä kertaa ja samaan määrään pohja-aikoja on yltänyt myös Thierry Neuville.

Harjun vuosien 2014-2022 pohja-aikojen listan täydentävät Andreas Mikkelsen (kaksi), Takamoto Katsuta (kaksi), sekä Elfyn Evans (yksi). Suomalaiskuljettaja on nähty noiden vuosien aikana Harjulla kolmen nopeimman joukossa vain kuusi kertaa: Jari-Matti Latvala neljä ja Esapekka Lappi kaksi kertaa. Latvala ja Lappi ovat myös ne kuljettajat, jotka ovat olleet lähimpänä suomalaisista Harjun pohja-aikaa.

Latvala hävisi vuonna 2014 Harjun toisella ajokerralla Ogierille 0,3 sekuntia ja Lappi kaksi vuotta sitten Harjun ensimmäisellä ajokerralla Katsutalle samaiset 0,3 sekuntia. Viime vuonna Harjulla neljänneksi ja yhdeksänneksi nopeimmat ajat ajanut Kalle Rovanperä myöntää, että ei erityisemmin tästä erikoiskokeesta tykkää.

– Pätkänä se ei ole kiva. Ahdas pyöritys, ei siinä pääse oikein nauttimaan ajamisesta. Pitää vain kieli keskellä suuta yrittää ajaa se ongelmitta läpi. Mutta onhan siellä huikea fiilis, kun mäki on täynnä porukkaa, Rovanperä kuvaili.

Rallin MM-sarjan yhdeksäs osakilpailu Jyväskylässä käynnistyy Harju ykkösellä torstai-iltana kello 19.05. Toiseen kertaan Harju ajetaan perjantaina kello 20.05 alkaen.

Harjun ek-voitot 2014-2022

Sebastien Ogier 5
Ott Tänak 4
Thierry Neuville 4
Andreas Mikkelsen 2
Takamoto Katsuta 2
Elfyn Evans 1

 

 

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

 

Klassikon olosuhteet vetivät Rovanperän jo sarkastiseksi – “Näytti oikein mukavalta”