Heikkinen komeasti finaaliin Kanadassa – VW-kaksikko hurjassa iskussa

6.8.2017 / 22:46
Toomas Heikkinen on ollut loistavassa vauhdissa Kanadassa (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin MM-sarjan kauden kahdeksas osakilpailu De Trois-Rivieres’ssa, Kanadassa on edennyt viikonlopun viimeiseen, eli finaalivaiheeseen. Loistavassa vauhdissa koko viikonlopun ajan ollut Toomas Heikkinen taistelee finaalissa palkintosijoituksista mm. vahvaa VW-kaksikkoa vastaan.

Lauantain alkueristä sijoitukset yksi ja viisi napannut Toomas Heikkinen oli sunnuntain alkuerissä sijoilla kuusi ja kymmenen. Kokonaistilanteessa sijoitus alkuerävaiheen jälkeen oli neljäs ja näin ollen suomalainen Audi-kuljettaja eteni kirkkaasti mukaan semifinaaleihin.

Heikkisen semifinaalilähdössä yksi oli ylitse muiden, Petter Solberg Volkswagenillaan, jonka voittomarginaali Heikkiseen nähden oli yli kuusi sekuntia. Heikkinen oli siis toinen edeten finaaliin yhdessä Solbergin, toisen semifinaalin voittaneen Johan Kristofferssonin, Sebastien Loebin, Timmy Hansenin, sekä Kevin Erikssonin kanssa.

Finaalissa suurimmat voittajasuosikit ovat ehdottomasti Volkswagen-kuljettajat Kristoffersson ja Solberg, jotka jo alkuerävaiheessa nappasivat pistetaulukon kaksi ensimmäistä sijaa ja semifinaaleissa vauhti oli muihin verrattuna täysin ylivoimaista luokkaa. Mikäli Kristoffersson ja Solberg ajavat kaksoisvoittoon, niin kolmannesta sijasta tuleekin sitten armottoman kova taistelu ja tässä taistelussa on mukana vahvasti myös Heikkinen. Heikkisen tallikaveri, EKS RX -tiimin ykköstähti Mattias Ekström, ei selviytynyt semifinaaleista finaaliin.

Niclas Grönholm oli epäonnekas kolmansissa alkuerissä, kun Fordista hajosi moottori. Viimeisissä alkuerissä Grönholm oli vielä hienosti yhdeksäs, mutta semifinaalipaikka jäi lopulta kahden sijan päähän. On täysin selvää, että ilman moottoririkkoa Grönholm olisi edennyt mukaan semifinaaleihin.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit