Toomas Topi Heikkinen jatkaa uraansa rallicrossin MM-sarjassa, ja siirtyy nyt EKS-tallin Audi S1 RX –auton rattiin. Volkswagenilla aiemmin kilpaillut Heikkinen puolustaa edellisen kauden MM-hopeaa, ja on myös USAssa ajettavan Global-Rallicrossin mestari kaudelta 2013.
Heikkinen kilpailee lajin kuninkuusluokassa Supercar-luokassa. Autoissa on jopa 600 hevosvoimaa. EKS-tallin osaomistaja ja toinen kuski on ruotsalainen Mattias Ekström. Ekström on voittanut kaksi kertaa DTM-mestaruuden.
– EKS on huipputiimi ja siellä on mahtavia tyyppejä. Se on yksi MM-sarjan ammattimaisimmista talleista. Olen tuntenut Mattiaksen vuodesta 2013 kun ajoimme molemmat X Gamesissa. Meillä on sama tavoite, eli haluamme voittaa kisoja, Heikkinen sanoo.
Lähiviikkojen ajan Heikkisellä edessään tiukka testijakso, sillä uusi MM-kausi alkaa jo huhtikuun puolivälissä Portugalissa.
MM-sarjassa ajaa tällä kaudella kaksi suomalaisista, kun Niclas ”Marcuksen poika” Grönholm kilpailee Olsbergs-tallin Fordilla. Sarjasta on tulossa eriomaisen mielenkiintoinen, sill mukaan on ilmoittautuneet myös mm. jenkkitähti Ken Block sekä rallin 9-kertainen maailmanmestari Sebastien Loeb.
