Historiallinen hetki Pietarissa, Mäkinen pokkasi pokaalin tuplamestarina

10.12.2018 / 13:13
Tommi Mäkinen FIA:n palkintogaalassa Pietarissa (Kuva: FIA).

[ A- ] / [ A+ ]

Toyota Gazoo Racingin voitettua autonvalmistajien maailmanmestaruus rallin MM-sarjassa tällä kaudella, tuli Tommi Mäkisestä MM-sarjan historian ensimmäinen kuljettajien maailmanmestari, joka on yltänyt maailmanmestaruuteen myös tallipäällikkönä.

Hauska sattuma sikäli, että kun Tommi Mäkinen saavutti neljännen ja viimeisen kuljettajien maailmanmestaruutensa kauden 1999 päätteeksi, juhli Toyota samaan aikaan viimeisintä autonvalmistajien maailmanmestaruuttaan ennen kuluvaa vuotta. Toyotan tehdastalli vetäytyi rallin MM-sarjasta mestarina tuon kauden 1999 jälkeen palaten takaisin viime vuonna ja Mäkisen johdossa.

Viime vuonna Toyota sijoittui MM-pisteissä M-Sport Fordin, sekä Hyundain jälkeen kolmanneksi, mutta tänä vuonna Mäkisen talli jyräsi aina mestariksi asti. Se voitti kauden aikana talleista eniten osakilpailuja (5), saavutti eniten palkintosijoituksia (14), sekä Toyotalla ajettiin lähes enemmän erikoiskoevoittoja (112) kuin Hyundailla ja M-Sport Fordilla (115) yhteensä. 13 osakilpailun mittainen MM-sarja päättyi marraskuussa Australiassa Toyotan mestaruusjuhliin.

– Kolme ja puoli vuotta sitten käynnistimme tämän projektin ja nyt olemme tässä. Meidän strategia toimi nopeammin kuin olimme ajatelleet. Vuodet 2016 ja 2017 keräsimme oppia ja analysoimme eri asioita, kunnes toden teolla aloimme kehittää autoa tänä vuonna. Kauden puolivälin krouvissa löysimme useita alueita joissa pystyimme vielä kehittymään, Mäkinen kommentoi Australian MM-rallin jälkeen.

Mäkinen pokkasi Toyota Gazoo Racingille myönnetyn mestaruuspokaalin perjantaina Pietarissa, Venäjällä järjestetyssä FIA:n palkintogaalassa. Koskaan aiemmin ei rallin MM-sarjassa kukaan ole yltänyt sekä kuljettajien maailmanmestaruuteen, että autonvalmistajien maailmanmestaruuteen tallipäällikkönä ennen Mäkistä.

Toyotalle merkkimestaruus oli rallin MM-sarjassa kautta aikojen neljäs. Sen edellä tilastossa ovat vain Lancia (10 mestaruutta), Citroen (8), sekä Peugeot (5). Neljään merkkimestaruuteen rallin MM-sarjassa vuosina 1973-2018 ovat yltäneet Toyotan lisäksi myös Volkswagen ja Ford.

Rallin MM-sarjan autonvalmistajien maailmanmestarit

Alpine-Renault 1973
Lancia 1974-1976
Fiat 1977-1978
Ford 1979
Fiat 1980
Talbot 1981
Audi 1982
Lancia 1983
Audi 1984
Peugeot 1985-1986
Lancia 1987-1992
Toyota 1993-1994
Subaru 1995-1997
Mitsubishi 1998
Toyota 1999
Peugeot 2000-2002
Citroen 2003-2005
Ford 2006-2007
Citroen 2008-2012
Volkswagen 2013-2016
Ford 2017
Toyota 2018

 

 

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Video: Rallin MM-sarjan virallinen YouTube-kanava


Facebook kommentit