Enola Hsieh teki historiaa olemalla Tunturirallissa ensimmäinen aasialainen naiskuljettaja, joka on ajanut SM-rallissa pisteille.
GRX-tiimin väreissä Ford Fiesta Rally3 -autolla kisannut Hsieh pääsi todella näyttämään taitonsa, sillä vastassa oli viisi junnu-WRC-sarjassakin ajanutta kuljettajaa.
Hsiehin ralli alkoi takkuisesti, sillä heti ensimmäisen EK:n jälkeen hän ja kartanlukija Matias Peippo saivat 40 sekunnin aikarangaistuksen myöhästymisestä. Matkan varrella eteen tuli myös hitaampi auto, joka ei huomannut takana ollutta kaksikkoa. Rallin viimeisellä EK:lla Hsiehin Fiesta kärsi turbo-ongelmista.
Haasteista huolimatta kaksikko selvisi kisan maaliin; sijoitus 12. SM2-luokassa. Kun edellä oli kuljettajia, jotka eivät ajaneet SM-pisteistä, Hsieh nappasi SM-debyytistään kahdeksan sarjapistettä.
Kerätty kokemus on arvokasta, jonka tarkoituksena on kehittää kuljettajaa. Hsiehin osallistuminen SM-ralliin on merkittävä virstanpylväs, ja hän toivoo inspiroivansa tulevia naiskuljettajien sukupolvia. Hän on sitoutunut oppimaan, kehittymään ja saavuttamaan lisämenestystä.
Kisakalenterissa ovat kaikki jäljellä olevat SM-osakilpailut sekä muutamia pienempiä ralleja.
