Italialaiset hallitsivat kotikisaansa, suomalaiset säilyttivät asemansa pisteissä – ”Auto meni kuin ajokoira”

Historic Rallin EM-sarjan kuudennessa osakilpailussa Pohjois-Italiassa viime viikonloppuna suomalaisten sijoitukset pistetaulukossa säilyivät ennallaan, vaikka italialaiset hallitsivat rallia ja voittivat lähes kaikki kategoriat. Aivan Slovanian rajalla ajetut 11 erikoiskoetta olivat suomalaisille hankalia, mutta paikalliset asfalttiteihin tottuneina ja auton sopivilla säädöillä jättivät ulkomaalaiset taakseen.

Suomalaisia oli mukana neljä autokuntaa. Ville Silvasti yhdessä kartanlukijan Reeta Hämäläisen kanssa oli kategoriassa 2, kuten myös parit Lauri Heikkilä ja Janne Mäntylä, sekä Jari ja Risto Hyvärinen. Silvasti oli kategoriassaan kuudes, Heikkilä keskeytti ja Hyvärinen nousi pisteissä yhden pykälän sijalle 14. saatuaan kahdeksan pistettä.

Kategoriassa 3 Pentti Veikkanen pystyi pitämään pistetaulukossa johtoaseman, vaikka sekä Maurizio Pagella, että Miro Acconciaioco olivat kisassa tuloslistalla edellä. Veikkasen kymmenen pisteen johto supistui nyt kolmeen, mutta Acconciaioco sentään pysyi lähes 40 pisteen päässä nousten kuitenkin kolmanneksi.

Veikkanen kertoi, että Alpi Orientali Historic -rallin erikoiskokeet olivat mutkaisia ja erittäin kapeita. Tien varsilla ojien reunat oli rakennettu kivistä, mikä vaati erittäin tarkkaa ajoa.

– Eipä siellä juurikaan nelosta tai viitosta ehtinyt silmään laittaa. Eikä matkoja tarvinnut nuotteihin kirjata, kun ei niitä ehtinyt siinä huudellakaan. Ilma oli kuuma ja renkaiden pito todella hyvä, Veikkanen kommentoi.

Veikkasen ja Jaakkolan ensimmäinen päivä alkoi hyvin. Ensimmäisen päivän jälkeen suomalaispari oli kategorian johdossa ja ”pahin” vastustaja italialainen Pagella oli toisena.

– Ei siinä paljoa mieheltä juttua irronnut, kun kävin kättelemässä ja moikkaamassa, hymähti Veikkanen.

Seuraavan päivän kaksi ensimmäistä erikoiskoetta Veikkaselta meni omien sanojensa mukaan normaalisti. Kolmannelle alle laitettiin uudet renkaat eteen.

– Pito oli todella hyvä, joten päätin keskittyä jo ajolinjoihinkin. Sitten tein virheen. Ehkä nuotti oli väärin, en tiedä, mutta sellainen ysikymppi ylämäkeen oikealle tuli ihan silmille. ”Kirrausta” tuli enemmän kuin odotin, pyörät putosivat pois tieltä. Sitten huomasin, että molemmat vasemman puolen renkaat olivat rikki, kertasi Veikkanen.

Pätkää oli vielä jäljellä noin 17 kilometriä.

– Siinä hävittiin noin yhdeksän minuuttia. Kilometrit tuntuivat todella pitkiltä ja kaiken lisäksi vetoakselikin vielä hajosi. Auto meni kuin ajokoira, ajaminen oli hankalaa. Huolto onneksi oli ajan tasalla ja toi meille pätkän päähän uudet renkaat.

”Sillä pätkällä oli paljon aikavirheitä”

Veikkanen laskeskeli, että tappiosta huolimatta mahdollisuudet olisi normaalilla ajolla nousta takaisin Acconciaiocon edelle kakkoseksi. Italialainen on jatkuvasti hävinnyt suomalaisparille, joten ek-kilometrien pitäisi riittää.

– Yllätys olikin suuri, kun viimeisellä pätkällä italialainen oli meitä 45 sekuntia nopeampi. Sillä pätkällä oli paljon aikavirheitä, joten saattaapi olla, että tässäkin tapauksessa sellainen tuli. Sille ei voitu nyt mitään ja kolmanneksi siis jäätiin, totesi Veikkanen.

Italian kisaan pistetaulukon kakkosena lähtenyt Ville Silvasti piti myös sijoituksensa, mutta piste-ero johtavaan Erik Comasiin kasvoi nyt seitsemästä pisteestä kuuteentoista. Luokassa Silvasti oli viides, kategoriapisteitä tuli kuudenneksi eniten ja koko kisan tuloksissa Silvasti sijoittui sijalle 11. Silvastille tuli teknisiä ongelmia toisella erikoiskokeella.

– Rullattiin alamäki alas, kun bensansyötön kanssa tuli ongelmia. Auto lakkasi käymästä yllättäen ja moottori sammui. Kisan loppupuolellakin sama ongelma toistui. Oli muutenkin tosi vaikea kilpailu. Oli erittäin kuuma sää ja tiet oli todella mutkaisia, kertasi Silvasti tapahtumia.

Erikoiskokeella numero yksi Silvasti oli koko kisan kahdeksas ja kakkosella sijoitus oli 36. Sen jälkeen sijoitukset vaihtelivat sijojen seitsemän ja 14. välillä. Sama tekninen ongelma uusiutui vielä viimeiselläkin erikoiskokeella ja maalissa kokonaiskisan sijoitus oli siis 11.

Silvastilla on pisteitä nyt kuudesta osakisasta, joten tämän jälkeen aletaan tiputtaa aina heikoimman kisan pisteet kokonaistilanteesta pois. Toistaiseksi Silvastin tuloksesta vähennetään Espanjasta saatu yksi piste. Ykkösenä olevalla Comasilla pisteitä on vasta viidestä, sillä ranskalaista ei Suomessa Lahden osakisassa nähty. Comasilta ei siis vielä seitsemännen kisan jälkeen otetaan mitään pois.

Kategoriassa 2 Joose Kojo putosi Italian jälkeisessä tilanteessa kaksi pykälää kahdeksanneksi. Lauri Heikkilä keskeytti Italiassa, mutta säilytti sijoituksensa 11. Jari Hyvärinen oli luokassaan toinen ja sai kategoriapisteitä kahdeksannen sijan myötä kahdeksan pistettä nousten samalla yhden pykälän sijalle 14.

Kategoriassa 1 italialaiset Antonio Parisi ja Carlo Fiorito nappasivat pisteet, mikä pudotti Sverre Norrgårdin pistetaulukon kolmanneksi. Elias Kivitila pitää edelleen neljännen sijansa ja Pekka Anttalainen on kuudes.

Seuraava historicien EM-sarjan osakilpailu ajetaan syyskuun loppupuolella Elban saarella Italiassa. Sen jälkeen kilpailuja on jäljellä vielä kaksi, Unkarissa ja Saksassa.

Teksti: Kikka Kuosmanen