Crosskart-sarjoissa paljon kokemusta hankkinut Jami Kalliomäki, 17, kilpailee alkavalla kaudella rallicrossin SM-kilpailujen yhteydessä ajettavassa RX Academyssä. Sarja käynnistyy toukokuun lopulla Hyvinkäällä.
Kalliomäki aloitti kilpailemisen jo 8-vuotiaana, ja on ajanut crosskartin lisäksi kartingia. Kalliomäki voitti crosskart-mestaruudet (125cc) 2014 ja 2015, ja oli viime kaudella NEZ-sarjan kolmas 250cc-luokassa.
Kalliomäki liittyy nyt mukaan RX Academyyn, johon kuljettajia tulee eri puolilta maailmaa. RX Academy on uusi konsepti, jossa tavoitteena on rakentaa portaat aina MM-sarjaan sarjaan asti, ja valmentaa kuskeja ajamisen lisäksi mm. fysiikka-, menttaali- ja media-asioissa. Sarjassa ajetaan Renault Clio Cup RX -autoilla, joissa on 1,6-litrainen turbomoottori ja sekventaalivaihteisto.
– On mielenkiintoista saada Jami mukaan RX Academyyn. Hän on ollut yksi Pohjois-Euroopan nopeimpia crosskart-kuskeja viime vuosina. Uskon, että kaikki ovat iloisia näin kokeneen kuljettajan tulosta mukaan, sanoo RX Academyn päällikkö Jussi Pinomäki.
– Olemme tehneet valtavasti töitä RX Academyn eteen. Kausi alkaa ihan pian, ja varmasti tulee mielenkiintoinen ensimmäinen kilpailu, hän lisää.
Kalliomäki ajaa RX Academyn lisäksi tänä vuonna kartingin KZ2-sarjaa, sekä crosskartin Xtrem-luokassa SM-sarjan sekä Pohjois-Euroopan NEZ-sarjan.
RX Academyn mestari saa palkinnoksi paikan rallicrossin EM-sarjaan kaudelle 2018.
Vahvistetut RX Academyn kuljettajat 2017:
#7 Kalle Markkanen (FIN)
#22 Sami-Matti Trogen (FIN)
#34 Melhem L. Abed (MEX)
#37 Mario Bonfante Jr (USA)
#46 Martins Lapins (LAT)
#47 Jesse Kallio (FIN)
#65 Jami Kalliomäki (FIN)
#87 Troy Dowel (AUS)
#96 Marat Knyazev (RUS)
RX Academy 2017 kilpailukalenteri:
27.5. Hyvinkää
17.6. Honkajoki
8.7. Kaanaa
19.8. Jalasjärvi
23.9. Kouvola
Lähde: RX Academyn tiedote
